Kallunki: 7 kuukautta Lontooseen

Eletään tammikuun loppuhetkiä ja Lontooseen on aikaa enää sellaiset balttiarallaa 8 kuukautta. Toki omaa paikkaa koneeseen ei vielä ole varmistettu tuolta kansainväliseltä kattojärjestöltä mutta saamiemme epävirallisten tietojen mukaan sekä omiemme laskelmiemme mukaan, paikka olisi selvä.
Harjoitteluni on siis suunniteltu sen mukaan että Lontoossa tapahtuu kummia elokuun 30 päivä kun painoluokkani paralympiakulta jaetaan. Peruskuntokauteni ei ole mennyt niin kuin leffassa. Pientä kremppaa ja sairastelua on ollut ilmoilla kiusaamassa perusarkea. Mutta ei tässä mitään paniikkinappulaa tarvi vielä painaa.

Viikko sitten järjestettiin ensimmäiset kv-tason näkkärijudo-kisat Suomessa. Porukkaa oli tullut jenkkejä myöten joka on tosi hyvä juttu. Omaan suoritukseeni en ollut lainkaan tyytyväinen mutta eipä sitä kovin hyvää tulosta voikkaan odottaa kun on peruskuntokausi meneillään.
Nyt täytyy laittaa terveysasiat kuntoon jotta saisi harjoitella täysipainoisesti. Kyllä se urheilijaa rassaa henkisesti kun vähän väliä harjoitussuunnitelmat menevät täysin uusiksi. Seuraava kunnon koitos on onneksi vasta maaliskuun lopussa. Silloin on kyseessä German Open ja viikko sen jälkeen on vammattomien SM-kisat Lappeenrannassa. Sinne lähdetään "kiusaamaan" Suomen judohuippuja jahka sieltä jonkin sortin mitali napsahtaisi kaulaan. Ja siitähän se riemu irtoaisi vammattomien puolella...;)

-Jani

Ajatuksenjuoksua paralympiavuoden alussa

Nyt se on koittanut. Paralympiavuosi on nyt. Vuoden ensimmäinen leiri – Paralympiakomitean järjestämä Lontoo-leiri – on eletty tietopaketteineen, valokuvauksineen ja tietenkin lajitreeneineen. Olin leirin jälkeen tulvillani innostusta, motivaatiota ja nöyryyttä. Niitähän minussa on aina ainakin ammunnallisesti, mutta Lontoo-leirin jälkeen tunsin hehkuvani noita tuntemuksia hiljaisella, tasaisella liekillä. Taidan olla kuin mehikasvi: varastoin hyviä kokemuksiani sieluuni innostuksen ja onnen tuntemuksen muodossa aivan kuin kasvi vettä ja ravinteita. Tuosta varastosta ravitsen itseäni henkisesti.

Olen joskus kirjoittanut siitä, mitä joukkue minulle merkitsee. Vaikka kilpailussa viivalla onkin oman itsensä kanssa, tietoisuus siinä lähellä olevasta tutusta joukkueesta – ihmisistä, joiden kanssa jaetaan paljon yhteisiä kokemuksia – jotenkin lämmittää. Olen jännännyt, monelleko suomalaiselle vammaisampujalle Kansainvälinen Paralympiakomitea antaa tilaisuuden näyttää Lontoossa osaamistaan. Yksi paikkahan meille on ollut varma jo viime toukokuusta saakka – kiitos onnistumiseni maailmancupissa. Hartaissa toiveissamme oli, että saisimme näytöillämme vähintään toisenkin paikan ja vastikään odotuksemme viimein palkittiin: kaksi paikkaa on tosiasia! Kilpailu paikoista paralympialaisiin on todella kovaa, sillä uusia lahjakkaita ampujia ilmaantuu maailmalla alati lisää.

Tuntuu hassulta, että kuljen kohti kolmansia paralympialaisiani. Minäkö konkari? En tunne niin. Tunnen vain olevani pieni, sisukas ja onnellinen nainen, joka etenee ampumaurallaan sopivan kokoisin askelin, nauttien elämästä. Vaikka olen elänyt jo lukuisat suuret kisat ja tiukat tilanteet, lähden jokaiseen kilpailuun puhtaalta pöydältä. Kokemuksesta on hyötyä, kun kokemuksen osaa ottaa siten, että siitä hyötyy. Olen nöyrä ja saan mitä ansaitsen – en enempää enkä vähempää.

Paljon on ammunta minulle antanut, mutta ehkäpä sillä on paljon minulle vielä annettavaakin. Edellytyksenä on, että minulla riittää annettavaa ammunnalleni. Sitähän riittää, sillä haluan olla menestyvä ampumaurheilija kauan ja uskon kyllä jaksavani puristaa – eritoten liipaisinta tähtäyksen ollessa siellä missä pitää. Olenpa hassuttelevalla tuulella! Mutta vakavasti puhuen: olen todella onnekas, kun elämä on lahjoittanut minulle ampumaurheilijan uran. Kaunis kiitos! Rakkaus, usko, unelmat ja nöyryys – ne pidän sydämessäni. Uskon, että hyvin tehty työ tulee palkituksi aina – ennemmin tai myöhemmin.

-Minna

Joukkueenjohtajan Lontoo-leirin tunnelmia ja yhteenvetoa

Lontoon paralympialaisiin valmistautuvat lajiryhmät kutsuttiin Liikuntakeskus Pajulahdessa järjestetylle leirille 5.-8.1.2012 välisenä aikana. Osa lajeista hyödynsi koko käytettävissä olevan ajan harjoitteluun hyvissä olosuhteissa ja osa, kuten ratsastus ja pyöräily, joilla ei ole varsinaisia lajiharjoittelumahdollisuuksia Pajulahdessa, kävivät paikalla kuuntelemassa ajankohtaisen infon, valokuvauksissa ja kisavaatteiden sovituksissa sekä osallistuivat mediakoulutukseen. Ampujat puolestaan harjoittelivat ja asuivat Vierumäellä ja kävivät Pajulahdessa perjantaina. Ainoastaan purjehdus (MM-kisat) ja pyöräilystä Arttu Mäkinen (harjoitusleiri Espanjassa) olivat etukäteen ilmoittaneet jäävänsä pois Lontoo-leiristä.
Tämä jo perinteinen loppiaisleiri oli järjestyksessään kolmas Lontooseen liittyvä leiri. Informaation jakamisen ja harjoittelun lisäksi leirit ovat olleet erinomaisia kohtaamisen paikkoja niin eri lajien urheilijoiden kuin valmentajien ja huoltajien kesken. Tämä luo osaltaan tärkeää joukkuehenkeä, joka tulee näkymään positiivisesti myös itse Lontoon paralympialaisissa. Ilokseni leiri kiinnosti myös median edustajia.

Oma matkani kohti Pajulahtea alkoi oikeastaan jo keskiviikkona, kun hain Haltilta joukkueen mallivaatteita ja Patrolilta Asicsin kenkiä sovitettavaksi. Hyvin nukutun yön jälkeen ajoin kotoani Vihdistä Pajulahteen – tosin poikkesin vielä Lahdessa Haltin varastolla hakemassa sovitettavia t-paitoja. Pöytätennis oli saapunut paikalle hieman etuajassa ja Esa oli jo treenailemassa sparraajansa Otto Tennilän kanssa. Lounaaseen mennessä suurin osa lajeista oli jo paikalla ja ensimmäiset treenit starttasivat klo 13.

Toimiston väen lisäksi leirille osallistui valokuvaaja Maiju Torvinen, joka tulee olemaan myös Lontoossa virallinen kuvaajamme. Torstain iltapäivä menikin kuvausstudiota kasatessa ja muiden käyttöömme varattujen tilojen valmistelua. Itse ehdin vielä illalla uinnin, jousiammunnan ja maalipallon treeneihin. Viimeisinä paikalle torstai-iltana saapuivat pyöräilijät Jarmo Ollanketo, Marko Törmänen sekä Jani Peltopuro, jotka ehtivät vielä saada iltapalan kello 22 Pajulahden keittiön ystävällisellä avustuksella. Tämän jälkeen olikin jo aika painua pehkuihin.

Perjantaina kaikille yhteisessä ohjelmassamme oli puolenpäivän aikaan Lontoo-info, joka täytti auditoriotilan äärimmilleen. Esittelyjen jälkeen Paralympiakomitean puheenjohtaja Petri Pohjonen piti avauspuheensa, missä hän toi terveisensä IPC:n joulukuussa järjestetystä yleiskokouksesta ja valotti huippu-urheilun muutosryhmän työtä Paralympiakomitean näkökulmasta. Lontoon paralympialaiset olivat luonnollisesti myös puheenjohtajamme ajatuksissa ja hän totesi olevansa kisoissa paikalla, mikäli tulee valituksi keväällä jatkokaudelle.

Omassa osuudessani kävin läpi yleisiä Lontoon kisamatkan valmisteluihin liittyviä asioita sekä toin esiin joukkueenjohtajien kokouksessa syyskuussa saatua informaatiota. Osa näki ensimmäistä kertaa ”Lesson in Sisu”-videon, joka liittyy joukkueen yleisilmeeseen Lontoossa. Jokainen joukkueen jäsen voi omalta kohdaltaan ajatella sitä, miten sisun ilmentyminen näkyy itse kussakin. Videolla esiintyneet urheilijat kertoivat ajatuksiaan ja selkeitä tavoitteitaan Lontooseen – olkoon nämä esimerkit hyviä malleja muillekin joukkueen jäsenille.

Viestintä ja media ovat erittäin tärkeässä roolissa vammaishuippu-urheilun tiedottamiseen ja ulkoiseen kuvaan liittyen. Tämä oli huomioitu myös tämänkertaisella leirillä, missä Heidi Lehikoinen ja Nina Jakonen kävivät ensin yhteisiä asioita läpi ja myöhemmin saman päivän ja illan aikana pienryhmissä urheilijoille järjestetyissä mediakoulutuksissa. Etenkin mediakoulutustilaisuudet saivat innostuneen ja positiivisen vastaanoton ja koulutusta tullaan jatkamaan valmentajille kevään aikana. Perjantai-iltana sovitettiin vaatteita sekä kenkiä ja kaikista otettiin viralliset ja epäviralliset kasvokuvat sekä pyydettiin allekirjoittamaan kelpoisuus-kaavake Lontoon kisoihin liittyen. Martti Kellokummun suunnittelema Haltin saaristolaishenkinen kisajoukkueen mallisto sai leirillä kiitosta osakseen. Samat vaatteet näkyvät myös Lontoon olympiajoukkueen päällä.

Lauantaina aamupäivän vierailin ampujien leirillä Vierumäki Areenalla, missä harjoitteluolosuhteet ampumaurheilun kannalta ovat kerrassaan loistavat. Majoitukset ja ruokailut järjestyivät hienosti yhteistyökumppanimme Scandicin hotellissa, joka sijaitsee Areenan välittömässä läheisyydessä. Ilmakivääreillä suoritettu aamupäivän harjoitus osoitti kymppien löytyvän hyvin, eikä simuloitu kilpailutilanteen finaalikierroskaan vaikuttanut suorituksiin heikentävästi. Maiju sai otettua hyviä kuvia ja Heidi sai haastateltua sekä valmennusjohtoa että urheilijoita.               

Lounaaksi ehdittiinkin Pajulahteen, minne oli myös saapunut lääkärimme Vesa Järveläinen. Lounaan jälkeen pidetyssä toimiston sisäisessä palaverissa päivitimme omaa tehtävälistaamme ajan tasalle. Toimiston henkilökunta kehui leirin tunnelmaa ja piti sitä erittäin tärkeänä tapahtumana ei pelkästään Lontoon valmistautumiseen liittyen vaan myös kohtaamisten kannalta. Palaverissamme sovittiin jo alustavasti siitä, että ensimmäinen Rio 2016- leiri järjestetään loppiaisen aikoihin 2013.

Iltapäivällä minulla oli jälleen kerran mahdollisuus käydä katsomassa lajien treenejä ja tällä kertaa vuorossa olivat judo, yleisurheilu ja maalipallo. Päivällisen jälkeen pidimme Vesan ja Kauhasen Katin kanssa terveydenhuoltoon liittyvän palaverin ja kävimme vielä yhdessä katsomassa illan päätteeksi jousiampujien harjoittelua.
Sunnuntaina lajeilla oli vielä yksi harjoittelusessio aamupäivällä ja leiri päättyi maukkaaseen lounaaseen. Kiitos vielä kerran kaikille upeasta leiristä ja menestyksekästä Lontoo vuotta!

Kimmo Mustonen
Joukkueen johtaja
Lontoo 2012 paralympiajoukkue

(kuvat: Maiju Torvinen)

Lontoo-vuosi, uusi pallo!

Joulun ahmimisen jälkeen herätys raakaan todellisuuteen tapahtui neljän päivän paraleirillä tuttuakin tutummassa Pajulahdessa. Valmentaja toi tuliaisiksi Lontoon tutustumiskäynniltä upouuden pallon, jonka ominaisuudet poikkeavat paljon edeltäjästään. Uusi pallo on IBSA:n standardien mukainen, mutta tuntuu pienemmältä, kovemmalta ja kuuluu helpommin. Pallo ei jätä ketään kylmäksi. Nähtäväksi jää, kuka ehtii opetella käsittelemään palloa ennen Lontoota.
Leirin toinen keskustelua herättänyt teema on tietenkin tulevat edustusvaatteet. Kauhukuvat oransseista minishortseista Katjan päällä nostattavat karvat pystyyn ainakin sentterijaostossa.
Onneksi jokaiselle löytyy kuitenkin suosikki- ja inhokkivaate, naisia kun olemme.

Kaikki joukkueesta ovat fyysisesti pelikuntoisia. Toivottavasti loukkaantumiset ovat nyt takana ja parempi puoli edessä, ainakin torjunnassa. Uudet tekniset harjoitteet kehittävät heittotarkkuutta ja puolustustekniikkaa korkeammalle tasolle. Paljon alemmas emme enää pääse:) Kaisua jännittää, koska kokee olevansa vajavainen tähän suureen tilaisuuteen nähden, mutta onneksi on aikaa vielä treenata ja nyt jopa tietää, mitä pitää treenata. Katja vanhana kisakonkarina kertoilee vanhoja kokemuksiaan ylistäen vapaa-ajan aktiviteetteja. Mitä kaikkea ihanaa saammekaan tehdä yhdessä kolmen viikon aikana!

Tammikuun loppupuolella Pajulahti Games –tapahtumassa pääsemme testaamaan kolmen Lontooseen paikan lunastaneen joukkueen kisakunnon kahden suomalaisen joukkueen voimin niin miehissä kuin naisissakin. Pallomuutoksista johtuen luvassa on hyvin vähämaalisia pelejä, eli rankkarit tulevat ratkaisemaan ja yhteenkään virheeseen ei ole varaa. Tokihan Kanadalla on pallon kehittäjämaana suuri etu puolellaan.
-Kaisu ja Katja

Sinisalo: Peruskuntokausi täydessä vauhdissa

Kauden päätavoitteena oli saada ammutuksi paikka Lontoon paralympialaisiin ja menestyä MM-kilpailuissa sekä saarikisoissa. Saarikisat (25 saarta kuten Ahvenanmaa) olivat ensimmäisinä vuorossa, paikkana etelä-Englannin Isle of  Wight. Se oli vuoden 2011 Englannin suurin urheilutapahtuma. Sieltä tuliaisina 3 kultaa, kaksi joukkuepronssia ja kuusi saarikisaennätystä. Kausi pyörähti hyvin käyntiin.

Viikko kotona ja matka kohti Torinon MM-kisoja alkoi. Tavoitteena sijoittua 3 parhaan joukkoon, jotta Lontoon paikka olisi varma. Helteisessä kelissä ammuttiin viikko, ja olin alkukilpailun 4. uudella omalla ennätyksellä. Neljännellä pudotuskierroksella hävisin niukasti turkkilaiselle ja olin loppusijoituksessa 5. Mutta koska edelläolleilla oli jo paikka Lontooseen niin sain kuitenkin suoraan paikan enkä joutunut karsintakilpailuun viimeisistä Lontoon paikoista. Kauden päätavoite oli saavutettu. Sitten oli vielä kauden viimeiset kisat Torniossa, yleiset SM-kilpailut, jossa voitin ensimmäisenä vammaisjousiampujana naisten luokan Suomen mestaruuden.

Rankka kisakausi takana sekä kahden kuukauden tauko jousiammunnasta. Lokakuussa aloitin rauhallisesti jousiammunnan ja marraskuun leirillä kävimme läpi kuluneen kauden tekemiset ja tulevan kauden suunnitelmat. Tämä kausi alkoi jousiammunnan tekniikan osalta paremmin kuin mikään aikaisempi vaikka ammuntakuntoa ei vielä ollut juuri lainkaan, niin oli mukava ajatella ja laatia Lontoon reenisuunnitelmia. Kävin reenimielessä marraskuussa Iitissä kisoissa josko saisin paikan kevään yleisiin SM-kisoihin, johon pääsee osallistumaan 16 suomen parasta naista. Sain kelpo tuloksen ja olen 8 rankinglistalla, joten SM-paikkani on melko varma.

Peruskuntokausi on nyt täydessä vauhdissa ja sitä tehdään pitempään kuin yleensä, koska Lontoon kisat ovat vasta alkusyksystä. Syksy on mennyt koiran kanssa lenkkeillessä, soutulaitetta kiusatessa ja painoja heilutellessa. Sain joulukuussa takuuna uudet lavat molempiin jousiini, kun edellisistä alkoi maalit rapista pois ennen aikojaan.  Nyt on saatu peruskunto itse lajinkin osalta kunnolla käyntiin, uusilla lavoilla olkapäät pääsevät vähän helpommalla, vaikka niissä on paunan verran jäykkyyttä enempi.

Joulukuussa saatiin edullisesti vuokralle oma reenihalli jossa on tosi kiva käydä reeneissä, kun saa mennä silloin kun itselle parhaiten sopii eikä tarvitse minuuttiaikataululla tulla ja mennä. On hienoa, kun voi keskittyä oikeanlaiseen tekemiseen omassa rauhassa ajan kanssa. Joulunakin oli varmaan Lontoon kisat mielessä, kun huomasin tekeväni englantilaista hedelmäkakkua. Vuosi 2012  jatkuu kovasti töitä tehdessä ja leireillessä matkalla kohti Lontoota!

-Saana

Kivimäki: Aika finaalissa kvaaleja metsästämässä

Kiinnostava ja todella raskas vuosi alkaa olla lopuillaan. Kansainvälisiä kisoja takana viisi, hevonen, rahat ja koko joukkue alkaa olla aika finaalissa!

Hollantiin lähdettiin koko joukkueen voimin, eli neljä ratsukkoa, mutta valitettavasti ei saatu joukkuekvaaleja. Me otettiin kuitenkin Katjan kanssa Suomelle historiallinen kaksoisvoitto vapaaohjelmassa. Minä valitettavasti kakkonen, mutta vain muutaman pisteen erolla Katjaan. Hollannin kisasta kertyi henkilökohtaisia kvaalipisteitä, joten Lontoon reissu häämöttää.

Hevoseni alkaa olla pitkästä kisakaudesta todella rasittunut ja sen vanha niskavamma on häirinnyt treenaamista. Italian kisaan marraskuussa päätettiin kuitenkin lähteä, jotta Lontoon paikka saataisiin pidettyä.  Tietysti hevosen lääkärireissuihin paloi rahaa, mutta se palkittiin. Grivis saatiin takaisin kisakuntoiseksi ja lääkäri antoi sille matkaan lähtöluvan. Italiaan lähti vain Katja ja minä omilla hevosillamme. Taas oli kiva joukkue kasassa ja reissu Italiassa onnistunut. Itse ratsastin mielestäni hyvin ja hevonen oli niin hyvä kun niskajäykkyyden kanssa pystyi olemaan. Grivis ehkä kuumeni hiukka liikaa, ei vaarallisesti vaan enemmänkin liian esiintymishaluiseksi ja siksi radalla taas esitimme hieman ylimääräisiä liikkeitä, kuten passagea ja piafia, mistä saatiin sitten tietty rankkua. Yleisö piti kuitenkin radoistani ja muutama tuomari myös, mutta kaikkia en saanut puolelleni ja siksikin pisteet jäivät osittain kauden huonoimmiksi. Nyt niitä pisteitä sitten tuli sen verran että olin jälleen Eurooppa kolmonen! Eli olin taas kiinni Lontoon paikassa.
Italian reissun jälkeen Grivis pääsi ansaitulle kuukauden lomalle ja yritämme saada niskan hoidettua loppuun saakka kuntoon.

Itsekin alan olla aika väsynyt matkustamiseen ja lapseni kyllästyneet jo siihen että olen paljon pois kotoa. Näin paljon kun on satsannut haaveensa eteen niin pakko vaan puskea loppuun saakka antamatta periksi! Jokaisen kisan jälkeen aina toivoisi että nyt paikka Lontooseen varmistuisi, mutta aina vain joudutaan valmistautumaan seuraavaan reissuun. Tämä kausi siis loppuu vasta tammikuun lopussa kun kvaalikilpailut koko maailmassa on käyty. Norjalaiset lähtivät Brasiliaan metsästämään kvaaleja lainahevosilla ja pötkähtivät ranking listalla ohitse. Nyt siis minä ja Katja joudutaan reissaamaan paikkamme eteen vielä Floridaan tammikuussa, missä on kahdet kansainväliset kilpailut peräkkäisinä viikonloppuina. Me ratsastetaan siellä lainahevosilla, koska omien hevosten vieminen Jenkkeihin saakka on kallista ja tässä vaiheessa se olisi liian rankkaa hevoselleni. Reissu jännittää nyt enemmän kun joutuu radalle vieraalla hevosella. Näin ainakin pistetään tieto-taito koetukselle. Jännittävä alkuvuosi siis tulossa!

Olen itse ollut muutaman viikon ratsastamatta, joulun ja uuden vuoden vietin rauhassa lasteni kanssa ja muutaman päivän kaupunkilomankin ansaitusti kävin Roomassa. Pari viikkoa nyt sitten ratsastelen lainahevosillla  ja pidän kelaamalla ja kuntosalilla oman kuntoni kunnossa. Sponsoreiden metsästys on taas vauhdissa ja ollaanhan me Katjan kanssa saatukin jo tueksemme Martha Ridewear ja luultavasti Hipposport. Hevoseni ruokinnanhan hoitaa edelleenkin Biofarm, mahtavilla Black Horsen rehuilla.

Hyvää ja voitokasta Uutta vuotta kaikille!

Jaana ja Grivis

(Kuva: Kit Houghton)