Kirjoitan tätä blogia junassa. Olen avustajani kanssa matkalla kotiin viimeistelyleiriltä. Aurinko paistaa, kuulokkeet tuovat musiikkia korville, tennarit iskevät pehmeästi pyörätuolin jalkalautoja vasten musiikin tahtiin. Mieli on mukava.
Meidän matkustusryhmällämme on enää viikko Lontooseen lähtöön. On aika tehdä vielä kaikenlaisia, pieniä valmisteluja. Toki olen jo aloittanutkin; olen esimerkiksi pessyt kevyesti osan uuden uutukaisista edustusvaatteista. Ne ovat hienoja, sporttisia vetimiä. Kyllä ne yllään kelpaa maailmalla Suomea edustaa!
Näin paralympialaisten lähestyessä media on alkanut osoittaa kiinnostustaan vahvemmin. Lehtijutut, radiohaastattelut ja TV-kameran tarkan silmän alla oleminen kuuluvat huippu-urheilijan elämään – enemmän tai vähemmän. On ymmärrettävää, että halutaan tietää urheilijan tavoitteet ja menestystä odotetaan. Sitä odotetaan ja toki saadaankin odottaa erityisesti silloin, kun urheilijalla on jo takana menestystä ja huippusuorituksia. Vanhoilla meriiteillä ei kuitenkaan kannata lähteä ratsastamaan, eikä sijoituksilla pidä etukäteen mennä henkseleitä paukuttelemaan. Ei ainakaan minun lajissani eikä minun mielenlaadullani. On sanomattakin selvää, että lähden tekemään osaamiseni mukaista suoritusta. Siksi en tee tekoja, joiden tiedän heikentävän mahdollisuuksiani onnistua. Siispä en lähde hakemaan kultaa enkä muutakaan – enkä sekoittele nuppiani ampumasuoritukseen kuulumattomilla ylimääräisyyksillä. Lähden tekemään ampumasuoritusta, joka toivoakseni on taitotasoni mukainen. Sellainen minä olen.
Media antaa oivia tilaisuuksia tuoda esille omaa lajia ja lisätä tietoa vammaisurheilusta. Ampumaurheilu on valloittanut minun sydämeni ja antanut elämääni sanomattoman paljon hyvää. Siksi toivoisin, että ampumaurheilun sielu ymmärrettäisiin oikein. Ei se ole paha eikä pelottava asia vaan fiksujen, rauhallisten ihmisten laji, joka tapahtuu turvallisissa olosuhteissa, turvallisesti. Lisäksi toivoisin olevani esimerkki ja rohkaisu jollekulle liikunnallisesti siipirikolle, joka tahtoisi harrastaa tai harjoitella tosissaan, näyttää itselleen ja muille, kenties kehittyä maailman parhaaksi. Ampumaurheilu on mainio vaihtoehto, kokeilemisen arvoinen laji. Ainakin minun elämäni se muutti tähtitarinaksi ja tunnen siitä kiitollisuutta.
Olen iloinen ja ylpeä ollessani jälleen osa Suomen hienoa paralympiajoukkuetta. Odotan kovasti yhteistä matkaamme ja toivon sydämestäni menestystä koko joukkueellemme!
-Minna-
Onnea teille kaikille!
VastaaPoista