torstai 3. toukokuuta 2012

Jere Forsberg: Kohti kesää


Noin seitsemän kuukauden sisällä ampumisen jälkeen on hyvä vihdoinkin päästä ulos harjoittelemaan, etenkin kuin sisäkausi oli varsin menestyksekäs: Neljäs sija yleisistä SM-kisoista ja VAU:n SM-kisoista ensimmäinen sija. Ensimmäistä kertaa pääsen siis harjoittelemaan ulkoammuntaa  hyvistä lähtökohdista, sillä usempana vuonna ulos siirryttäessä olen ollut henkisesti riekaleina huonosti sujuneen sisäkauden jälkeen... Menestyksekkään sisäkauden jälkeen on mielenkiintoista ajatella sitä, että viime heinäkuussa olin jo hyvin lähellä lopettaa jousiammunnan kokonaan, mutta tällä hetkellä ainoana ajatuksena on kisalipun varmistaminen Lontooseen... Nopeasti tilanteet muuttuvat.

   Ulkokauden kävimme kuitenkin avaamassa jo pari viikkoa sitten, kun olimme leirillä Malagassa, Espanjassa. Siellä ammuntaolot olivat kuitenkin paikoitellen varsin haastavat sillä ammuntarata, jossa harjoittelimme, oli hyvin tuulinen. Pahimpina päivinä tuuli heilutti siihen mallin, että hyvä ettei pudonnut pyörätuolista. Mutta tuulesta huolimatta saimme ammutuksi ja itse asiassa tuuli oli hyväksi, sillä pääsin harjoittelemaan tuulessa ammuntaa, jota en juuri kotikentällä Suomessa pääse tekemään kentän suojaisan paikan vuoksi.
      Meillä talja-ampujilla on kaksi paikkaa Lontooseen ja meitä on kolme ampujaa, joten kyseessä on varsin terveellinen kilpailutilanne siitä, ketkä kaksi Lontooseen pääsevät. Päätös tehdään muutaman kotimaan kisan ja kesäkuun lopulla Englannissa Stoke Mandevillessa järjestettävän kisan perusteella, joten heti ulkokauden alkuun on harjoiteltava ja keskityttävä sata prosenttisesti. Kilpailukauden avaan 5.5 Kouvolassa. Kisoihin valmistautuminen ei silti juurikaan poikkea normaalista harjoittelusta, sillä esimerkiksi harjoittelumäärät ovat pitkälti maksimissa jo normaalissa harjoitusohjelmassa.

   Kesästä on siis tulossa varsin mielenkiintoinen ja kiireinen, sillä harjoittelun lisäksi ohjelmaan pitäisi mahduttaa syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen ja intohimoisena penkkiurheilijana jalkapallon EM-kisojen seuraaminen...

   Lopuksi toivotan kaikille hyvää kesän odotusta ja jo varmoille Lontoon lähtijöille onnistunutta harjoittelemista... Lontoossa nähdään ;)

Terveisin,
Jere
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti