Rauhallisella mielellä Lontooseen

Aloitan viime blogissani tekemästäni lupauksesta: kuulumisista toukokuun lopulta Bad Orbista, viimeisestä kansainvälisestä kilpailustani ennen Paralympialaisia. Taoin peruskilpailussa kaikki laukaukset kymppiin, ja huolimatta onnettomasti yhdeksiköllä alkaneesta kymmenen laukauksen finaalista sijoituin lopulta toiseksi. Kisa toi onnistumisen, lisäsi luottamusta suorittamiseeni ja antoi pienen piirun opetustakin, joten en voinut olla muuta kuin tyytyväinen.

Kesäni on sisältänyt tuttuun tapaansa lajiteknillisen ja fyysisen puolen treenejä sekä leiritystä, mutta väliin myös kullankallista irtautumista ampumisesta. Kun treenaa hyvin, riittävästi ja huolellisesti, kasvaa kunto levätessä aivan huomaamatta. Olen itse todella tajunnut levon merkityksen vuosien varrella. Varsinkin tähänastisen urani alkupuoliskolla treenasin vielä kisojen lähestyessä aivan yhtälailla kuin keskimäärin – ellen jopa kovempaa. Se toimi silloin. Nykyään treenaamisen rytmitys, siis nollaushetket, ovat kasvattaneet merkitystään. On tärkeää kuunnella ja ymmärtää itseään – ja toimia sen mukaan. Kutsun tällaisten asioiden omakohtaista kokemista, niiden ymmärtämistä ja niiden käyttöön ottamista ampujana jalostumiseksi.

Tulevat viikot ennen Lontoota tulevat sisältämään sopivan määrän sydämellä tehtyjä harjoituksia kotiradalla, viimeistelyleirin, tapaamisen koko Suomen paralympiajoukkueen kanssa sekä kaikenlaisia asiaan kuuluvia valmisteluja. Ilmassa on odottavaa taikaa, kun vuoden huipennus lähenee. Tottahan toki aion mahdollisuuksien mukaan seurata myös Olympialaisia. Aloituslajina onkin perinteisesti naisten ilmakivääri, joten televisio lienee lauantaina aamupäivän aikoihin auki ja minä tiukasti sen äärellä. Kun tuolloin jännään kivääriampujattaremme suorittamista, pääsen samalla jo hieman kurkistamaan kuninkaallisen tykistön kasarmien sisään.

Tätä kirjoittaessani Lontooseen lähtöön on aikaa enää kuukauden verran. Ampumiseni ja siihen liittyvien odotusteni pohtimisesta aion tässä vaiheessa pidättäytyä. Haluan keskittyä puhtaaseen tekemiseen, en turhaan ajattelemiseen. Se tulee, mitä on tullakseen. Oli se mitä tahansa, sen olen ansainnut.

Que sera. J

-Minna-

London Calling

Reilu kuukausi raakaa työtä ja kihelmöivää odotusta jäljellä kunnes Lontoon paralympialaiset pyörähtävät käyntiin. Yhdistyneen kuningaskunnan pääkaupunki lähiympäristöineen on valmis ottamaan vastaan 4 233 paraurheilijaa, jotka taistelevat mitaleista ja itsensä ylittämisestä yhteensä kahdessakymmenessä paralympialajissa yhdentoista kisapäivän ajan.

Para-pyöräilyn maantie- ja samalla pyöräilyn suomalaislajien kisatapahtumat - keskittyvät Kentin piirikunnassa sijaitsevaan Brands Hatchiin, joka tunnetaan yhtenä brittien moottoriurheilun tunnetuimpana lajipyhättönä. Tulevien paralympialaisten ajaksi kireälle viritettyjen kisakoneiden ujellus saa väistyä kun moottoriradan ja lähitienoon täyttävät para-fillaristit. Para-pyöräilyn lajitapahtumien järjestäminen Brands Hatchissä on kuin paluu alkulähteille: tarinan mukaan juuri näillä nummilla britit kävivät viikonloppuisin sankoin joukoin ulkoiluttamassa fillareitaan ennen peltilehmien vallankumousta.

Pyöräilyn osalta paralympialaisten suomalaiskatseet kohdistuvat tandemien luokka B:n maantieajoon ja henkilökohtaiseen aika-ajoon, jotka kisataan 5. ja 8. syyskuuta. Kaksi erillistä kilpailua, kaksi mahdollisuutta. Kahta maapaikkaa odotettiin ja toivottiin, yksi saavutettiin. Kahden kovan tandem-parin ja yhden maapaikan yhtälö johti sisäiseen karsintakilpailu-tilanteeseen. Karsinta oli kova, mutta samaan hengenvetoon reilu, oikeudenmukainen ja tasavertainen. Uskallan väittää, että tästä sisäisestä kilpailutilanteesta selvittiin entistä vahvempina niin Lontoon kuin Rio de Janeiron haasteita silmällä pitäen.

Tätä kirjoitettaessa Lontooseen valittu tandem-pari, Jarmo Ollanketo/ Marko Törmänen, ovat parhaillaan toisella kotimaan valmistavalla harjoitusleirillä Vuokatissa. Elokuun puolivälissä on vuorossa kahden viikon valmistava leiri Espanjassa, jossa kokeneet kisakropat viritetään lopulliseen iskuunsa. Leirin jälkeen on muutama päivä valmistelua kotiympyröissä ja tämän jälkeen kisakoneen siivin kohti saarivaltiota. Myös varalle nimetty pari, Arttu Mäkinen ja Aki Turunen, ovat jatkaneet harjoittelua ja valmistautumista ammattimaiseen tapaan, ja lähtevät mukaan Alicantessa pidettävälle para-pyöräilyjoukkueen viimeistelyleirille.

Pyöräilyn tavoite tulevissa paralympialaisissa on mitali, ja tästä ei tingitä. Tätä sisäistettyä tavoitetta kohti poljetaan ja siihen uskotaan. Se on urheilua täydestä sydämestä. The Clash:n legendaarinen London Calling soi, tosin vain otsikkotasolla, vahvemmin kuin koskaan.

Tsemppiä kaikille Lontooseen valmistautuville urheilijoille ja taustajoukoille. Aivan kohta on aika pistää kaikki peliin ja loistaa!

Mikko Peltonen

Para-pyöräilyn lajijohtaja

17-vuotinen haave toteutumassa?

Yleisurheilurintamalla eletään todella mielenkiintoisia aikoja paralympiajoukkuevalintojen suhteen, kun miehissä kaksi paikkaa on jo täytetty, mutta kolme paikkaa on vielä täyttämättä. Niistä taistelee yhteensä viisi A-tulosrajan tehnyttä urheilijaa, ja saan kunnian olla itse tuossa joukossa tavoittelemassa 17-vuotista haavettani päästä edustamaan Suomea paralympialaisiin.

Kuluva kauteni alkoi toukokuun puolivälissä lupaavasti Sveitsissä, kun heti ensimmäisessä kisassa onnistuin parantamaan omissa nimissäni olevaa luokan T34 200 metrin Suomen ennätystä yli 0,6 sekunnilla, ja satasellakin kelasin puoli sekuntia alle ennätykseni, mutta valitettavasti tuulilukema oli harmittavasti +2,1, joten uusi virallinen SE jäi näin kirjaamatta.

Tuon jälkeen niin Hollannin EM-kilpailut kesäkuun lopussa kuin osa kotimaan kisoistakin ovat olleet hieman mollivoittoisempia allergiaoireiden ja sairastelun sävyttäminä, joten todellinen tuloskunto on itsellenikin tällä hetkellä hieman arvoitus. Uskon kuitenkin pystyväni tekemään kahdessa jäljellä olevassa näyttökisassa (Lappeenrannan Eliittikisat 18.7. ja Iisalmen SM-kisat 28.–29.7.) sellaiset tulokset, jotta kisalippu Lontooseen heltiäisi kun lopullinen kisajoukkue julkistetaan 1.8. mennessä.

Mikäli valinta osuu omalle kohdalleni, tavoitteenani on tehdä Lontoossa kauden paras kelaukseni olosuhteista - tunnetustihan Brittein saarilla sataa melkein päivittäin J - huolimatta. Vaikka osa kelaajista pelkää sadekelin kisoja melkein kuin ruttoa, itselleni se ei enää ole suurikaan peikko, kun Suomessa on tänä kesänä saanut melkoisesti ”nauttia” sadekelin treeneistä ja kisoista. Pidän sitä pelkästään hyvänä asiana Lontoota ajatellen. Uskon taistelevani onnistuneella suorituksella ainakin finaalipaikasta niin satasella kuin kakkosellakin.

Odotan innolla tulevia näyttökilpailuja ja lopullista joukkuevalintaa, ja toivotan kaikille oikein hyvää kesän jatkoa, ja kaikille Lontooseen tähtääville tsemppiä treeneihin kohti kauden kohokohtaa!

- Janne Seppälä

Joukkue koossa

Kävimme hikoilemassa suomalaista hikeä Madridin huonosti lämmitettyä saunaa muistuttavassa pelihallissa. Aurinko helli lämpimästi, onneksi olimme paljon sisällä, ettei ylimääräistä rusketusta päässyt paljoa syntymään. Näin jälkikäteen ajateltuna koko reissun olisi voinut jättää väliin, koska oikeastaan yhtään mikään ei sujunut myöskään pelien ulkopuolella. Saimme nauttia Madridin hotellielämää jalkapallofinaalin merkeissä ja juoksimme ympäri lentokenttää kestävyystreenin omaisesti ainakin 2 tuntia.

Paikka Lontooseen tuli, vaikka viimeisten näytönpaikkojen mukaan kumpikaan ei olisi meistä sitä ansainnut. Enpä muista, koska viimeksi olisimme olleet näin järkyttävän huonoja. Molemmille jäi varmasti paljon hampaankoloon, joten moinen laaduton suorittaminen ei tule toistumaan. Jos syitä pitäisi miettiä, voisi sanoa , että lämmöllä oli osuutta asiaan ehkä. Tai sitten molemmilla oli huonoja päiviä samaan aikaan. Tilastollisesti tämä tapahtuu hyvin harvoin. Silti tälläkin tasolla Lontoon vastustajistamme jäivät taakse sekä Ruotsi että britit.

Hopea ei tyydytä, joten treenaamista on jatkettava. Enää alle kaksi kuukautta kunnon pelien alkuun. Tämä turnaus todisti sen, että jokaisella meistä on vielä paljon tehtävää, jotta maksimaalinen suoritus saataisiin aikaan. Käytiin tyttöjen kanssa henkiset asiat läpi, jotta kestämme toisiamme Lontoossa viikon verran ennen pelien alkua. Jos onnistumme, olemme mitalisijoilla.

Kaisu ja Katja

Metsästysreissu vai elämysmatka?

Vielä noin 60 pitkää päivää ennen kuin on aika ottaa allas haltuun. Päivän verran aikaa näyttää maailmalle, mikä on tulos satojen päivien kurinalaisesta työstä. Kaikki pitäisi tuona päivänä noin minuutin sisällä osua kohdilleen. Jännittäväksi tällä kertaa asian tekee vielä, että muutkin, kuin minä, odottaa suoritukselta hyvää tulosta.

Melkein päivälleen 4 vuotta sitten tuli iloinen tieto, että olen saanut villin kortin Pekingin paralympialaisiin. Nousin itsenikin yllättäen paralympiajoukkueeseen ja pääsin unohtumattomalle matkalle Kiinaan. Tavoitteena oli lähinnä oma ennätys ja hyvä uinti. Kisoihin lähdettiin lähinnä opintomatkalle. Ylitin itseni ja pääsin finaalin, jossa en ollut edes viimeinen (7.).

Tuosta hetkestä on tultu valtavasti eteenpäin ja kehitytty niin urheilijana kuin uimarinakin. Välillä on käyty MM- ja EM-kisoissa osoittamassa, kuinka suomalaista tulee käsitellä uhkana, eikä yllätyskykyä sovi aliarvioida. Viimeinen myrskyvaroitus kanssakilpailijoille annettiin äitienpäivänä, kun ennätyksestä lähti kerralla 0,6 sekuntia.

Asetelmat Lontoon paralympialaisia ajatellen ovat siis aivan uudet. Päälajissani 100m selkäuinnissa, johon olen siis lähinnä viitannut, on kilpailu koventunut ja taso noussut todella paljon. Lähes kukaan ei tule pääsemään finaaliin yhtä helposti kuin minä pääsin. Tällä kertaa pienen marginaalin sisällä on tukku urheilijoita, minä mukaan lukien, joista osa jää väkisin finaalin ulkopuolelle. Tavoitteena on siis päästä finaaliin ja siinä sijoittua mahdollisimman hyvin. Jokainen päänahka tulee olemaan arvokas. Onko kyseessä siis metsästysreissu?

Sadat tunnit altaassa ja kuntosalilla ovat johtaneet siihen että pääsen paralympialaisiin. Toki olen menossa kisaamaan viimeiseen vetoon, mutta onko se kaikki mitä kilpailut voivat minulle tarjota. Siellä on kuitenkin upea kisakylä, tuhansia samanhenkisiä urheilijoita, hienot suorituspaikat ja Suomen joukkue. Kisat ovat koossaan omaa luokkaa. Olen takuulla menossa nauttimaan myös isosta tunnelmasta. Onko kyseessä siis elämysmatka?

Ajoittaiset terveysongelmat ovat rikkoneet viimeisen vuoden harjoittelua jonkin verran, mutta varsinkin kevään leiritykset ulkomailla ovat olleet tehokkaita ja tuottaneet tulosta. Kesän hyvällä viimeistelyllä työstetään vielä ne sadasosat, jotka toivottavasti 3. syyskuuta kääntyvät minun edukseni ja pystyn pääsemään itseäni tyydyttävään tulokseen.


Innolla ja jännityksellä kisoja jo odotellen:
-Antti Latikka-

Liikkuvaan junaan kohti Lontoota

Olen nyt neljättä viikkoa Paralympiakomitean vt. pääsihteerinä töissä. Tätä kirjoittaessani Lontoon paralympialaisiin on vain 65 päivää, huh. Ai niin, ja olympiakisat ovat jo 32 päivän kuluttua. On mielenkiintoista hypätä täysillä etenevään kisajunaan kohti kauden päätavoitetta niin monelle.

Pitää muistaa, että kisat (olympia- ja paralympiakisat) ovat uran suurin kohokohta päätähtien, urheilijoiden lisäksi, suurelle määrälle valmentajia, huoltajia, taustahenkilöstöä sekä liitoissa työskenteleville. Kerma kakun päällä joka motivoi ilman kikkaskonsteja. Halu toteuttaa omaa hommaansa niin, että ”ainakaan minusta” ei oman jengin onnistuminen jää kiinni. Se fiilis tarttuu nopeasti ja innostaa.

Kävin vuosi sitten muissa yhteyksissä Lontoossa tutustumassa olympialaisten ja paralympialaisten kisakylään Stradfordin alueella. Esittelystä jäi silloin mieleen se, että kisoista puhuttiin hyvin vähän itsessään ja enemmän painotettiin kisojen ”legacya” eli perintöä, jonka kisat jättävät.

Kisakylän alue on suunniteltu niin, että kun kisat ovat ohi, muodostuu Stradfordiin aidosti toimiva kaupunginosa, jossa voi asua omistus- tai vuokra-asunnossa ja koulu ym. palvelut ovat olemassa päivästä 1 alkaen. Tavoitteena on siis ollut ottaa huomioon myös kisojen jälkeinen aika, niin että kisapaikat eivät ole vain ränsistyvä muistomerkki, vaan luonnollinen osa kehittyvää Lontoon kaupunkirakennetta.

Uskon, että edellä mainittu on kisajärjestäjille motivoiva ja innostava tavoite, heidän uransa kohokohta. Se sitoo heidät meihin kisavieraisiin, pyrkimys tehdä jotakin poikkeuksellisen hyvin näissä kahdessa tapahtumassa, joita kohti kisajunamme kiitää. Toki sillä myös taklataan arvostelua kustannuksista joita näin suurten kisojen järjestäminen aiheuttaa, mutta jos sen tuloksena on miellyttävä asuinympäristö, niin tuskin moni valittaa.

Olkoon loppumatka jokaiselle kohti Lontoota motivoiva, on nimen edessä sitten olympia- tai paralympiatunnus ja muistakaa nauttia myös matkasta, vaikka kotiinpaluu on varmasti hauskempaa onnistuneen lopputuloksen kanssa.


Motivoituneena,




Arto Ahola

Vt. Pääsihteeri