Maaliskuisia mietteitä

Kevät tekee kovasti tuloaan, ja tämän ampumaurheilijan aatokset alkavat siirtyä lähestyviin maailmancupeihin. Itse osallistun heti toukokuun alussa Turkissa ammuttavaan, varmasti kovatasoiseen kilpailuun sekä saman kuun loppupuolella odottavaan, tuttuakin tutumpaan kilpailuun Saksan Bad Orbissa. Odotan ilolla pääseväni maailmalle kilpailemaan, ampumaan kisaa elektronisiin taululaitteisiin. Vaikka selkäytimeen taottu perussuoritus pysyy samana, on elektronisiin taululaitteisiin kisalaukausten ampuminen tunnelmaltaan hieman erilainen kuin pahvitauluihin ampuminen – minulle myönteisessä mielessä. Tykkään kääntää laukauksen jälkipidon jälkeen katseeni vieressäni olevaan näyttöön, joka kertoo ampumani osuman kymmenesosan tarkkuudella. Pääsemme ampumaan elektronisiin laitteisiin leireillä, mutta kotimaassa kilpailut ammutaan ainakin toistaiseksi useimmiten pahvitauluihin ja katsotaan osumat kaukoputkella. Ei pahvitauluissa mitään vikaa ole, mutta elektroniset taululaitteet kisapaikalla tuntuvat minusta luksukselta.

Helmikuussa piipahdin katsomassa ehjien ampujien ilma-aseiden EM-kilpailuja Vierumäellä. Halusin käyttää harvinaisen tilaisuuden hyväksi; oman lajin arvokisoja omassa kotimaassa ei ole mahdollisuutta seurata kovin monta kertaa elämässään paikan päällä. Nähdessäni yhden kannustamistani suomalaisampujista vaihtavan koetauluasetuksen kilpatauluasetukselle ja jäädessäni odottamaan hänen ensimmäisen kisalaukauksensa osumaa alkoi sydämeni sykkiä kiivaammin ja käteni hikosivat. Vaikka kisaviivalla olevaa ampujaa enemmän tai vähemmän jännittää, on hänellä itsellään sentään avaimet tehdä hyvät, kauniit osumat. Mutta entäpä katsomossa oleva kannustaja: hän ei voi tehdä muuta kuin nököttää jännitykseensä kietoutuneena ja odottaa silmät suurina seuraavaa osumaa – mikäli uskaltaa katsoa. Tiedän ja näin leikkisästi sanon, että nitrot olisivat olleet tarpeen monta kertaa, kun minunkin kannustajani ovat ampumasuoritusteni puolesta joutuneet piinapenkissä odottamaan.

Oli hienoa katsella Vierumäellä maailman parhaiden kivääriampujien kisaamista. Seurasin erityisellä ihailulla naisten ilmakiväärin hallitsevan olympiavoittajan ampumista. Muistan, kuinka aikanaan katsoin televisiosta kaksien edellisten olympialaisten ampumafinaaleita. Silmäni ahmivat odottavaisina näkymiä ampumahallista. Varmasti elän olympia-ampujien fiilistä television välityksellä tänäkin vuonna ja ajattelen ennen Lontoota samoin kuin ajattelin kahdeksan vuotta sitten ennen Ateenaa ja neljä vuotta sitten ennen Pekingiä: ”Tuolla myös minä tulen pian ampumaan.”

Terveisin: Minna