Sisusta viestimässä

Lontoota kohti valmistaudutaan myös monenlaisin viestintätoimin. A Lesson in Sisu –kampanjamme viestintäsuunnitelma on monelta osin kuin viime aikoina paljon esillä ollut urheilijan polku: keskiössä on urheilija. Kampanjan ympärille on tehty, tehdään ja voidaan tehdä monenlaista painettua ja sähköistä materiaalia, mutta parhaita viestinviejiä tässäkin asiassa ovat kuitenkin urheilijat itse.

Vammaishuippu-urheilijoistamme jokainen olisi sopinut kampanjamme keulakuvaksi, joten viiden urheilijan valinta oli jo haaste sinänsä. Miten huomioimme kaikki lajit, kaikki vammaryhmät, molemmat sukupuolet ja monet muut asiat tasapuolisesti kaikkia kohtaan? Lopulta haastavan valintaprosessin jälkeen päädyimme valittuun viisikkoon, joka varmasti ilmentää kampanjan viestiä parhaalla mahdollisella tavalla.
Viisikon kanssa tehtiin kampanjavideo, jota varten heitä ei tarvinnut juurikaan ohjeistaa: jokainen oli videota varten täydellinen juuri omana itsenään, omine ajatuksineen, omine tavoitteineen. Kuvauksissa naurettiin paljon ja välillä liikututtiinkin, aivan kuten urheilussa itsessäänkin.
Huippu-urheilussa urheilijat ja valmentajat ovat isossa roolissa siinä, millaista heidän lajiensa viestintä on sekä millaisen kuvan he itsestään, lajistaan ja koko vammaisurheilusta antavat. Miten he kohtaavat median, miten he käyttävät tilaisuutensa? Nykypäivän viestintätulvassa urheilijoilta vaaditaan oma-aloitteisuutta ja aktiivisuutta. Sisuakin tarvitaan, mutta erityisesti tarvitaan halua nähdä viestintä ja media ennen kaikkea suurena mahdollisuutena, halua ymmärtää oma roolinsa kokonaisuudessa. Suomalaisen vammaisurheilun tunnetuin nimi Leo-Pekka Tähti on tälläkin saralla erinomainen esimerkki monelle urheilijalle, lajista riippumatta. Lontooseen valmistautuvasta porukasta onneksi löytyy useita muitakin ”viestinviejän” roolinsa sisäistäneitä, jotka toivottavasti paralympiavuonna pääsevät sankoin joukoin äänen valtakunnan medioissakin.
   
Sisu-teemaista kampanjaa tuotteineen on esitelty messuilla ja nettimaailmassa, mutta kampanjankin h-hetki on vasta Lontoossa.  Lontoo on vammaisurheilulle suuri mahdollisuus, ja se toivottavasti pystytään hyödyntämään täysillä. Paralympiaurheilulla on elo-syyskuussa 2012 elämänsä tilaisuus saada uusia ystäviä, samoin urheilijoilla uusia faneja ja lajeilla samaan syssyyn uusia urheilijoita. Lontoossa myös nähdään ja kuullaan, mitä kampanjan slogan käytännössä tarkoittaa, minkälaista sisun oppituntia suomalaiset siellä kilpakumppaneilleen tosi toimissa antavat… Me uskomme, että monen kohdalla sisukkuus palkitaan myös kultaisella, hopeiselle tai pronssisella mitalilla. Siitä riittää sitten viestittävääkin!
Sisukasta paralympiavuotta kaikille!
Heidi Lehikoinen
Viestintä- ja yhteyspäällikkö
Suomen Paralympiakomitea
 

Esa Miettinen: Leikkaussalista Lontooseen

Vuosi on lopuillaan. Erikoinen vuosi. Vuoristorataa. Alkuvuodesta harjoittelu eteni suunnitellusti. Oli luottavainen olo, että saan helposti Lontoon paralympialaisten valintaan tarvittavat rankingpisteet hankittua. Vuoden ensimmäiset kilpailut Italiassa lähtivät hieman nihkeästi käyntiin, mutta joukkuekilpailun viimeisissä otteluissa huipputaso löytyi. Voitin sekä EM-hopeamitalistin (Hollannin Gerben Last), että EM-pronssimitalistin (Ukrainan Vadym Kubov). Voitot olivat lisäksi selkeitä.
Slovakian kilpailuihin valmistauduttaessa, leirillä Tampereella, alkoi tapahtua kummia. Tynkään tuli normaalista poikkeavaa kipua. Leirin viimeinen harjoitus oli jätettävä väliin. Syyksi paljastui tyngän valtimon laaja verisuonitukos. Slovakian kilpailumatka vaihtui kilpailuksi jalan säilyttämisestä, uhkana lisäamputaatio. Vaakalaudalla olivat myös Lontoon paralympialaiset ja koko pingisura. Kirurgi ja röntgenlääkäri osasivat, tatsi oli kohdillaan. Leikkaus ja liuotushoito tepsivät. Rankan, reilun viikon sairaalamatkan jälkeen alkoi kuntoutus ja kolmen viikon treenitauon kuluttua taistelu aikaa vastaan.

Mitään muuta järkevää syytä verisuonitukokselle ei löytynyt, kuin että olin käyttänyt liian tiukkaa proteesia. Jalkaa koukussa pitäessäni oli polvitaipeeseen syntynyt puristus. Oli tehtävä uusia, väljempiä holkkeja. Niitä syntyikin Respectassa nopeasti Jukan ammattitaidolla.

Harjoittelu oli aloitettava varovasti. Koko loppukesä ja syksykin olivat paluuta normaaliin rytmiin. Kunto kohentui ja Kroatian EM-kisoihin pystyin lähtemään mitalitavoittein. Siellä alkupoolin otteluissa peli kulki, samoin cup-vaiheen aluksi. Mutta puolivälierissä tuli noutaja Ukrainan Kubovin muodossa, tuloksena viides sija. Harmitti (lievä ilmaisu), mutta rankingpisteet lohduttivat ja sitä kautta Lontoon paikan varmistuminen.

Pingis ja vammaisurheilu ovat tuoneet mukanaan mielenkiintoisia kontakteja, niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Eräs kirjailija otti muutama viikko sitten yhteyttä. Hän tarvitsi tietoja lajistani ja sääriamputaatiopelaajaan liittyvistä asioista. Tekeillä on nuortenkirja, missä pureudutaan nuoren vastaavan tytön maailmaan. Lupasin toimia myös tekstin asiatarkastajana.

Loppuvuonna keskityn kotimaan vammattomien puolen SM-sarjaotteluihin ja TOP 12 turnaukseen. Valmentaja Jarno Peltovaon johdolla tarkennamme ensi vuoden suunnitelmat. KiHu:n Häyrisen Mikon pelianalyyseistä etsimme tarkennuksia harjoitteluun ja ottelutaktiikkoihin. Päämäärä on selvä: mitali Lontoosta.

- Esa

(kuva: Akseli Muraja)

Kati Kauhanen: Uimarit kohti Lontoota

Vuoden kääntyessä joulukuulle on hyvä niputtaa kulunutta kautta yhteen. Vuosi 2011 on ollut vammaisuinnille kaikin puolin loistava ja menestyksekäs. Lontoon aikarajoja on rikottu kahden uimarin voimin yhteensä kuudessa eri lajissa ja Lontoon koneeseen paikkaa tavoittelemaan on noussut myös neljäs uimari. Maajoukkueuimareiden määrä on kasvanut seitsemään ja vähitellen myös vammaisuinnilla alkaa olla maajoukkueuimarin polku valmiina eri ryhmien osalta. Huipulla tuulee neljän UTL-uimareiden osalta, UTR-rinkiin kuuluu yksi uimari, nuorten ryhmään näiden lisäksi viisi uimaria ja onpa vielä kaikista nuorimpien tai uusimpien ryhmässä kasvamassa muutama uimari. Lokakuussa todistettiin historiallista hetkeä, kun Pajulahden altaassa treenasi yhteensä 15 kilpauimaria ja viikkoa myöhemmin järjestettiin kotimaisin voimin ensimmäistä kertaa 14 vuoteen kansainväliset IPC:n hyväksymät uintikilpailut, PM-uinnit, Suomen Oulussa.

Vammaisuinnista on puhuttu koulutuksissa, valmentajien tapaamisissa, kouluttajatapaamisissa sekä tuomareiden kanssa, on sovittu uusia käytäntöjä vammaisuimareiden osallistumisesta kansallisiin uintikilpailuihin, on mietitty tuomareiden koulutusta ja olipa osa tuomariporukasta tutustumassa vammaishuippu-uintiin EM-uinneissa Berliinissä. Uimarit ovat kuluttaneet aikaansa altaassa, lukemattomia ja lukemattomia tunteja ja kilometrejä, tavoitteena yhä paremmat suoritukset ja tähtäimenä Lontoo tai Rio. Mutta uimarit ovat myös toimineet lajinsa lähettiläinä erilaisissa tapahtumissa ja ottaneet avosylin vastaan uudet uimarin alut ja opastaneet heitä eteenpäin uimarin polulla. Arvokilpailuista PM-uintien ohella tänä vuonna mitaleista taisteltiin EM-uinneissa Berliinissä, Suomesta oli suuri viiden uimarin joukkue kisoissa ja tuloksena kahdeksan finaalipaikkaa, parhaina saavutuksina Antin ja Merin neljännet sija selkäuinneissa.

Kilpailujen osalta loppuvuosi on hengähtämisen aikaa, seuraavana koitoksena yhdistetyt SM-uinnit vammattomien uimareiden kanssa helmikuussa Vaasassa, tämän vuoden aikaansaannoksia sekin. 2012 alkaen Suomen uintikärki kotimaassa kilpailee SM-titteleistä samoissa kisoissa riippumatta vammasta tai vammattomuudesta. Keväällä tavoitteena on rikkoa lisää Lontoon aikarajoja, saada rajoja rikkoneita uimareita ylemmäs ranking-listoilla ja toisaalta saada uusia uimareita mukaan kansainvälisiin kilpailuihin. Maailmalla taso on kova, töitä pitää tehdä ja periksi ei voi antaa, meidän kaikkien, uimareiden, valmentajien, tukihenkilöiden, pitää tehdä parhaamme matkalla kohti uimareiden polun tähtihetkeä, paralympialaisia ja jonain päivänä paralympiamitalia.

Kati Kauhanen
Vammaisuinnin valmennuspäällikkö
Suomen Uimaliitto

(Kuvassa Antti Latikka, kuva: Uimaliitto/Jussi Salminen)