Paralympialaisia edeltävässä kaudessa on jotain aivan erityistä. Jokainen urheilija virittää suorituskykyään huippuunsa, jotta paras mahdollinen tulos saavutettaisiin, ja neljän vuoden kovalle työnteolla saataisiin arvoisensa palkkio. Jännitys ja innostus ovat aivan käsienkosketeltavissa.
Minun kohdallani tämä kausi on tuonut mukanaan myös muita merkittäviä muutoksia. Saatuani lukion päätökseen, oli minulla edessäni suuri elämänmuutos: muutto Turkuun valmentajani perässä. Raskaan, loukkaantumisen sisältävän, kovan opiskelun ja muuttovalmistelujen täyteisen alkukauden jälkeen olen saanut jälleen keskittyä olennaiseen eli urheiluun. Valmentajan valvovien silmien alla on uinti alkanut taas kulkea, ja uusi kaupunkikin alkaa pikkuhiljaa tuntua enemmän ja enemmän kodilta.
Tällä kaudella ensimmäinen suurempi etappi kohti Lontoon paralympialaisia olivat Oulussa järjestetyt yhdistetyt PM- ja SM-kilpailut. Saimme kisoihin kokoon suuren viisitoistahenkisen joukkueen, josta suurin osa oli vasta ensikertalaisia arvokisoissa. Oli hieno nähdä kuinka monet nuorista uimareistamme ylittivät itsensä tiukan paikan tullen, ja kuinka pystyimme joukkueena tukemaan toinen toisiamme parempiin suorituksiin – se oli joukkuehenkeä parhaimmillaan!
Omalta osaltani kisojen tulos ei ollut paras mahdollinen, vaikka kisoihin mahtui positiivisiakin yllätyksiä kuten esimerkiksi kummatkin viestiosuuteni ja henkilökohtainen 50 selkäuinti. Vaikea alkukausi oli jättänyt jälkensä pidempiin matkoihin, jotka kulkivat hieman tahmeammin. Kaiken kaikkiaan kisoista jäi kuitenkin erittäin positiivinen fiilis, sillä oikeaan suuntaan ollaan selvästikin menossa.
PM-kisojen jälkeen ohjelmassa on taas normaalia urheilijan arkea eli kovaa harjoittelua. Seuraavat isommat kisat, jollei kotimaassa käytäviä vammattomien kanssa yhdistettyjä SM-kisoja oteta huomioon, ovat toukokuussa Sheffieldissä Englannissa. Kisoista tulee varmasti erittäin kovatasoiset, sillä britit tulevat varmasti jo silloin antamaan myrskyvaroitusta tulevista kotikisoistaan. Sitä ennen kauteen mahtuu kuitenkin monta harjoitusta niin täällä kotimaassa, etelän lämmössä kuin ensi kesän kisojen päänäyttämöllä Lontoossa.
Tie kohti ensimmäisiä paralympialaisiani on siis vielä pitkä, tätä blogia kirjoittaessa tasan 310 päivää, mutta se tulee tuntumaan parilta hassulta viikolta. Niistä päivistä tulee rankkoja niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta samalla varmasti myös yhdet parhaimmista koko elämässäni.
Meri-Maari Mäkinen
uimari
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti