keskiviikko 3. elokuuta 2011

Viimeistelyleiri takana, suuntana syksyn EM-kisat

Viimeistelyleiri lokakuun EM-kisoihin on takana. Heinäkuun hikisenä viikonloppuna kumipalloa oli kokoontunut palvomaan ennätysmäärä innostuneita naisia. Tekniikkaharjoitteet luistivat ja uskoa tekemiseen riitti, vaikka oman haasteensa antoi niin sää kuin liikeratoja laajentava hikinen kenttäkin. Eräs senioripuolen pelaaja muisteli kaiholla nuoruuttaan ja totesi, että jos tämä olisi hänen ensimmäinen leirinsä, hän ei kyllä tulisi enää toista kertaa takaisin. Onneksi vahinko oli ehtinyt jo tapahtua, eivätkä maalipallon nuoret naistoivotkaan vaikuttaneet siltä, etteivät tulisi uudestaan.

Leirillä puhututti paljon myös maalipallon maajoukkueessa pelaaminen. Urheilijat eivät todellakaan saa mitään kuukausittaista tukea urheilemiseen, eikä yhdellä ihmisellä voi olla eri sponsori, jos pelataan joukkueessa. Kiinalaiset pelaavat ammatikseen, joten ei mikään ihme, että peli näyttää puolustuksen suhteen kentällä jokaisen tytön päiväunelta. Joissain maissa opiskelupaikan saaminen vammaisena saattaa olla kiinni juuri siitä, että on päässyt edustusjoukkueeseen. Näitä ynnäillessämme olimme kuitenkin tyytyväisiä siihen, mitä pystymme näillä resursseilla tekemään. Eihän meidänkään tarvitse sentään leirejämme maksaa, ja aikaa harjoitteluun löytyy kyllä, jos sen haluaa järjestää.

Paralympiakuume on saanut lajin pariin jälleen innostuneita nuoria, jotka toivottavasti myös lajin parissa pysyvät. Olemme onnekkaassa asemassa, kun saimme paikan jo huhtikuussa. Pääsemme rauhallisin, mutta voitontahtoisin mielin suuntaamaan kohti EM-Tanskaa. Maalipalloilijan kesäloma pidetään tänä vuonna joulukuussa!

Katja Heikkinen & Kaisu Hynninen
Naisten maalipallojoukkue

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti