Tähti: Kaksien arvokisojen kesä

Lontoon paralympialaisten alkuun on aikaa enää vajaa kolme kuukautta. Lontoossa kaikki suorituspaikat näyttivät valmiilta. Olympiakisojen päänäyttämö eli stadion tuntui melko vaatimaatomalta. Okei..myönnettäköön, että kiinalaisilla lähti lapasesta neljä vuotta sitten "linnunpesän" suhteen. Lontoossa ollaan oltu järkeviä ja stadionin kustannukset ovat varmasti pienemmät kuin Pekingissä. Tästä huolimatta uskon, että Lontoo tulee olemaan erinomainen kisaisäntä olympia -ja paralympiakisoissa. Itse sain olla etuoikeutettujen joukossa testailemassa rataa, sillä kilpailin esi-paralympialaisissa toukokuun alussa. Ratapinnoite oli varsin hyvä mondo. Ei huippunopea, mutta ei myöskään hitain mahdollinen. Kelaajalle ratapinnoite on varsin tärkeä asia siinä vaiheessa, kun aletaan miettimään rengaspaineita ennen kisaa. Kovalle radalle enemmän, pehmeälle vähemmän. Tämä vaikuttaa kelaustuolien rullaamiseen. Niinpä oikeanlaisella rengaspaineella voidaan saada satasen loppuajasta pois jopa kymmenys.

Paralympialaiset ovat monelle urheilijalle uran kohokohta. Taas on mahdollista saada suomalaiselle urheilukansalle uusia tähtiä. Itse ponnistin aikoinani ihmisten tietoisuuteen vuoden 2004 Ateenan kisoista, jossa voitin kaksi paralympiakultaa. Paralympiavuonna urheilijoiden näkyvyys mediassa lisääntyy selvästi. On itsestään selvä asia, että mahdollisimman hyvä kisamenestys on tärkeää koko vammaishuippu-urheilulle.

Oma valmistautuminen Lontooseen etenee kuin minne tahansa arvokisaan. Arvokisa on aina itselleni uran kohokohta ja siihen valmistaudutaan huolella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että leiri -ja reissupäiviä kertyy vuodessa reilusti yli sata. Tätäkin blogitekstiä kirjoitan lentokoneessa matkalla kohti Liverpoolia, jossa kilpailen viikonloppuna.

Tämä kesä on hyvin poikkeuksellinen omalla urallani. Tarjolla on peräti kahdet arvokisat. Lontoon lisäksi ensimmäinen kuntopiikki tähdätään Juhannuksen tienoille. Silloin vuorossa ovat Euroopan mestaruuskisat Hollannin Staadskanaalissa. Omassa luokassani T54, tilanne on varsin mielenkiintoinen 100 metrin osalta. Tällä hetkellä maailmantilaston ykkönen, kakkonen ja vitonen tulevat Euroopasta. Väliin mahtuu yksi Kiinalainen sekä Meksikolainen kelaaja. Taso siis tulee olemaan kärjessä kova myös EM-kisoissa. Harmillisesti yksi kesän "herkkupalasta" jäi pois, sillä IAAF:n yleisurheilun EM-kisat menevät päällekkäin Hollannin kisojen kanssa. Ihmisten asenteet ovat tässäkin asiassa muuttuneet urani aikana, koska todella moni on kysynyt minulta, toteutuuko 100 metrin kelaus Helsingissä. Silti koen, että alkava kesä on todellinen urheilijan paratiisi. Arvokisafiilis on aina jollakin tavalla erityinen.

Ilahduttavaa on myös huomata, että Suomen joukkue on kasvamassa Pekingin kisoista. Uusia nuoria on noussut kansainväliselle tasolle. Yksi hyvä esimerkki on yleisurheilu. Pekingissä neljä vuotta sitten olin Suomen joukkueen nuorin yleisurheilija. Nyt neljä vuotta myöhemmin lähes 29-vuotiaana edustan joukkueen kokeneinta päätä. Pekingissä olin ainoa kelaaja, nyt joukkueeseen on nousemassa sensaatiomaisesti jopa 4-5 kelaajaa, joilta osalta voidaan odotella jopa maammelaulun soittoa. Asioita on siis tehty hyvin myös ruohonjuuritasolla, kun urheiljoiden määrä on selvästi kasvanut.

Päätän tekstini olemalla paluulennolla takaisin Suomeen. Ai niin..ne Liverpoolin kisat. Alitin jo toisen kerran tällä kaudella satasen ME-tuloksen 13.76. Myötätuulta oli kuitenkin taas liikaa. Ehkä sitten Lontoossa?

-Leo-Pekka Tähti

Paralympialaiset – valiojoukon urheilua

Tapaa Mandeville, Lontoon vuoden 2012 paralympialaisten maskotti. Miksi juuri Mandeville? No, jokaisen kisamaskotin nimi liittyy tavalla tai toisella olympialaisiin tai niiden isäntämaahan. Mandevillellä on erityisen vahva merkitys. Kerronpa teille, miksi.

Tänä kesänä pidettävien 14. paralympialaisten (29. elokuuta – 9. syyskuuta) juuret ovat viime kerrassa, jolloin kesäolympialaiset järjestettiin Isossa-Britanniassa eli 64 vuotta sitten, vuonna 1948.  Saksalainen neurologi nimeltä tohtori Ludwig Guttmann, joka oli muuttanut Oxfordiin toisen maailmansodan aattona, perusti selkäydinvamma hoitokeskuksen Stoke Mandevillen sairaalaan Buckinghamshireen. Kesällä 1948 tohtori Guttmann järjesti Lontoon olympialaisten aikaan kilpailun sotaveteraaneille, jotka olivat halvaantuneet selkärankavammojen vuoksi. Neljä vuotta myöhemmin mukaan tuli alankomaalaisia urheilijoita, jolloin kisasta tuli ensimmäinen kansainvälinen vammaisten kilpailu. Paralympialiike kasvoi noista ajoista, ja ensimmäiset viralliset paralympialaiset pidettiin vuoden 1960 Rooman olympialaisten yhteydessä. Tämän vuoden värikäs Mandeville-maskotti muistuttaa tästä historiasta ja 64 vuoden takaisesta yhteydestä pieneen englantilaiseen maaseutukaupunkiin.

Tämän kesän paralympialaisissa nähdään yhdentoista päivän ajan eliittikilpailua, jossa yli 4000 urheilijaa yli 140 maasta kilpailee kahdessakymmenessä urheilulajissa kahdessakymmenessä eri paikassa. Katsojat vievät 1,5 miljoonaa kisalippua, ja yli 6000 lehti-, televisio- ja radiotoimittajaa tuo paralympialaiset muun maailman ulottuville.

Olympialaisten kaiken medianäkyvyyden keskellä voisi olla houkutus ajatella paralympialaisia vain jonkinlaisena oheistapahtumana, mutta se olisi väärin. Viime kuussa minulla oli suuri kunnia ja ilo tavata osa Suomen paralympialaistoivoista kuten judokat Jani Kallunki ja Päivi Tolppanen, ratakelaaja Toni Piispanen ja maalipalloilija Katja Heikkinen. Maalipalloon tutustumisen lisäksi (itselleni entuudestaan tuntematon peli, jota ei selvästi ole tarkoitettu arkajaloille, hitaasti reagoiville tai niille, jotka pelkäävät kolhuja ja mustelmia!) sain kuulla myös siitä, kuinka nämä urheilijat valmistautuvat kisoihin, kurista ja määrätietoisuudesta, harjoitteluun ja huolelliseen valmentautumiseen kulutetuista tunneista, uhrauksista, joita jokainen heistä tekee pyrkiessään olemaan paras, voittamaan mitalin kaikkein suurimmalla urheiluareenalla.

Tärkein asia on kuitenkin se, että paralympialaisedustajat ovat samanlaisia kuin vammattomat kollegansa. He ovat yhtä sitoutuneita, ammattimaisia ja omistautuneita kuin kaikki muutkin olympiaedustajat, mikä tekee heistä valiourheilijoita sanan kaikissa merkityksissä. Mutta myös urheilijoita, jotka ovat erityisesti kunnioituksen ja ihailun arvoisia, sillä he eivät ole ainoastaan hioneet taitojaan erittäin kovalla työllä ja pitkäjänteisyydellä vaan myös voittaneet vammansa voidakseen kilpailla omien lajiensa korkeimmalla tasolla.

Niinpä tämä valiojoukko, nämä huipputason urheilijamiehet ja -naiset ansaitsevat enemmän huomiota kuin mitä he nyt saavat. Lontoolla ja Isolla-Britannialla on ilo ja kunnia isännöidä tämän vuoden olympia- ja paralympiakisoja.  Aiomme tehdä siitä suurenmoisen urheilun ja urheilun huippusuoritusten juhlan. Kyse ei silti ole vain vaikuttavan show'n järjestämisestä tänä kesänä. Kyse on kestävän perinnön jättämisestä. Osa perinnöstä tulee siitä, että osa Lontoosta uudistuu ja muuttaa muotoaan. Osa siitä tulee tuhansien vapaaehtoisten osallistumisesta. Osa siitä tulee urheilusaavutusten kuvista, jotka kannustavat tulevia sukupolvia seuraamaan suurten urheilutapahtumien tarjoamia mahdollisuuksia. Ja osa siitä on vähemmän konkreettista – sitä, miten me lujitamme asenteiden ja arvojen muutosta. Kun mietimme tohtori Guttmannin monia vuosia sitten alullepanemaa hanketta ja sitä, kuinka paralympialiike on kasvanut ja menestynyt, meidän pitäisi pohtia, mitä tarkoitamme urheilulla.

Urheilua kaikille. Valiojoukon urheilua. Ja paralympiaurheilun tapauksessa: lisäsisulla höystettyä urheilua.  
 

Matthew Lodge
Iso-Britannian Suomen suurlähettiläs

Kokousvisiitti Lontoon järjestelyiden keskelle

Perjantai 18. toukokuuta, herätys klo 4:45, koiran kanssa lyhyt lenkki kevyessä vesisateessa, aamupala ja Hesari, suihkun ja pukeutumisen jälkeen autolla Helsinki-Vantaan lentokentälle. Matkakohteena tänään on Lontoo, missä minulla on kokous LOCOGin kanssa Suomen joukkueen kisavalmisteluihin liittyen.

Kentällä mietin, mitä keksin kisajärjestäjän yhteyshenkilölleni tuliaisiksi - tällä kertaa päätös oli helppo, ostin Angry Birds lahjapakkauksen, missä oli avaimenperä ja karamellia. Kone lähti kentältä aikataulussaan klo 7:50 ja kuinka ollakaan vieressäni istuneen brittirouvan kanssa tuli juteltua edellisen illan jääkiekkopeleistä. Hän oli ilmeisen kiinnostunut lajista ja oli iloinen kuullessaan Tsekin voittaneen Ruotsin. Hän harmitteli, ettei MM-kisoja näytetä Britannian tv-kanavilla. Toisella puolellani istunut jenkki ei niinkään ollut juttutuulella jääkiekon suhteen.

Lento laskeutui aikataulussaan klo 9 paikallista aikaa Lontoon Heathrow’n kentälle. Matkalaukkuja minulla ei ollut, joten suuntasin passintarkastukseen, josta edelleen metroon ja suunta kohti Canary Warfia, missä LOCOGin toimistorakennus sijaitsee. Lontoon metroverkostoa täytyy kyllä kiittää, sillä sen verran helppoa, nopeaa ja edullistakin suurkaupungissa matkustaminen on. Kentältä Piccadilly linjalla Green Parkiin ja sieltä Jubilee linjalla kohteeseen kesti tasan tunnin ja päivälippu maksoi 8,50 puntaa eli runsaat 10 euroa.

Tapoihini kuuluen, olin perillä etuajassa, joten ehdin kiertää yhden korttelin tässä Lontoon business- ja pankkimaailman keskuksessa löytääkseni Starbucksin kahvilan. Cappucinon jälkeen olinkin valmis menemään osoitteeseen 10 Upper Bank Street, jonka edessä sattui juuri silloin olemaan massaliikuntatapahtuma, mikä varmaan jotenkin liittyi LOCOGin toimiston läheisyyteen. Tornitalon sisällä oli suuri aula, jonka vastaanotossa kävin ilmoittautumassa. Talon kerroksiin ei pääse ilman saattajaa, joten jäin odottelemaan yhteyshenkilöäni. Hetken päästä paikalle saapui Lambis, joka on työskennellyt eri kisaorganisaatioiden palveluksessa jo Ateenan kisoista lähtien. Moikkasimme ja kerroimme viimeiset kuulumiset, kunnes yhteyshenkilöni, Katrina, tuli alas hakemaan minua.

Kokoushuoneessa oli Katrinan ja itseni lisäksi kolme muuta kisajärjestäjän edustajaa, jotka vastasivat ilmoittautumisista ja akkreditoinneista. Paikalla oli lisäksi Sotshin 2014 edustaja tutustumassa, kuinka pre-DRM eli joukkueen esirekisteröintikokous hoidetaan. Ensiksi ojensin tuliaiseni ja kuinka ollakaan, Angry Birds oli tuttu kaikille mutta kukaan ei tiennyt sen suomalaisuudesta. Näin taas vietiin Suomi-infoa eteenpäin.

Sinänsä kokous noudatti tuttua kaavaa, missä käytiin läpi saavutetut maapaikat, pitkällä listalla olevat henkilöt, akkreditointitietojen paikkansa pitävyys, avainhenkilöiden tehtävät ja yhteystiedot, joukkueen matkustamiseen liittyvät tiedot jne. Asiat oli käyty läpi kolmessa tunnissa. Tämän jälkeen samaa reittiä takaisin kentälle, missä ehdin syödä päivän ensimmäisen aterian, jos nyt ei lentokoneen sämpylää lueta sellaiseksi. Tuliaisiakin yritin löytää lähinnä kolmelle tyttärelleni mutta tällä kertaa se jäi yritykseksi - Disney Storea ja prinsessakamaa kentältä oli turha etsiä. Jospa vielä Helsingin päästä löydän lauantain karkkipäivälle jotain sopivaa, niin kaikki ovat tyytyväisiä.

Lontoon olympialaiset ja paralympialaiset ovat jo ovella, ja valmistelut loppusuoralla. Urheilijatkin näyttävät olevan ennätyskunnossa - onnittelut vielä kerran kaksinkertaiselle ME-urheilijalle, Toni Piispaselle! Tästä on hyvä jatkaa kesän ja etenkin alkusyksyn odottelua.

Kimmo Mustonen

(kuvassa jousiammunnan kilpailupaikka)

Leinonen: Onnistumisen iloa Antalyassa

Vuoden ensimmäinen kansainvälinen kilpailuni, maailmancup Turkissa, on vastikään eletty. Muistoissani päällimmäisenä ovat ampumasuoritukseni lisäksi hotellialueen ympäristö, joka tarjosi kauneudennälkäiselle ampujattarelle hengen ravintoa yllin kyllin. Kisapäiväni aattoiltana kiertelin avustajani kanssa lähistöllä välimerellisessä, kosteassa etelän pimeydessä, missä suunnattoman kauniisti valaistut rakennukset ympäröivine palmuineen vartioivat aluetta majesteetillisesti. Tuulenvire oli hellivää, ja upeat valonäkymät toistuivat uima-altaiden turkoosinsinisestä vedestä. Annoin sieluni nauttia hiljaa, hengittelin rauhaisasti ja syvään. Tunsin kyseisen hetken olevan juuri sitä, mitä silloin tarvitsin. Ampumasuorituksen tekeminen on mitä suurimmassa määrin mentaalilaji, ja jokainen valmistautuu siihen omalla tavallaan. Minulle on merkityksellistä kerätä sisälleni kauneuden kokemusta ja aitoa iloa, jotka tuovat minulle voimaa. Vaikka tuloksen tekeminen on parhaimmillaan nautintoa, se on samalla tuskaisaa pinnistelyä. Siksi hyvä mieli pohjimmaisena tunteena ei ole pahitteeksi.

Kisapäivä valkeni hyvin nukutun yön jälkeen. Aloitin päiväni köllötellen hetken aikaa sängyllä ja kuunnellen musiikkia. Aamiainen maistui tällä kertaa hyvin huolimatta siitä, että kilpailun startti odotti jo muutaman tunnin päässä. Jännitys hiipi kuitenkin vatsaani, kun oli aika siirtyä ampumaradan suuntaan. Avustajani meni laittamaan varusteita valmiiksi, jolloin minä sain hetken arvokasta aikaa yksikseni. Ennen kuin siirryin suorituspaikalle, varastoin vielä energiaa banaanista ja runsaskuituisesta kaurakeksistä. Energiaa tosiaan tarvittiin, sillä ampumaradalla oli hyvin lämmintä. Vesipullo oli ahkerassa käytössä kisan kuluessa, ja hikeentyneitä käsiä oli kuivattava kertaalleen pyyhkeeseen. Maltti on valttia ja luottamus omaan tekemiseen tärkeää. Muun muassa näiden asioiden ansiosta hymy puhkesi välittömästi kasvoilleni maksimipisteet 600 tuoneen peruskilpailun jälkeen. Kohtuullisten finaalikymppien jälkeen olin onnellinen hopeamitalisti. Oli aika vaihtaa onnitteluja kilpakumppaneiden kanssa sekä halata joukkuetta ja erityisesti omaa avustajaa, joka teki työtään jälleen erinomaisella tavalla.

Seuraavan kerran kerron ainakin kuulumisia kilpailusta, jonka ajankohta on toukokuun toiseksi viimeinen viikko ja tapahtumapaikka Saksan Bad Orb.
Toivotan kaikille kaunista alkukesää!

-Minna-

Jere Forsberg: Kohti kesää

Noin seitsemän kuukauden sisällä ampumisen jälkeen on hyvä vihdoinkin päästä ulos harjoittelemaan, etenkin kuin sisäkausi oli varsin menestyksekäs: Neljäs sija yleisistä SM-kisoista ja VAU:n SM-kisoista ensimmäinen sija. Ensimmäistä kertaa pääsen siis harjoittelemaan ulkoammuntaa  hyvistä lähtökohdista, sillä usempana vuonna ulos siirryttäessä olen ollut henkisesti riekaleina huonosti sujuneen sisäkauden jälkeen... Menestyksekkään sisäkauden jälkeen on mielenkiintoista ajatella sitä, että viime heinäkuussa olin jo hyvin lähellä lopettaa jousiammunnan kokonaan, mutta tällä hetkellä ainoana ajatuksena on kisalipun varmistaminen Lontooseen... Nopeasti tilanteet muuttuvat.

   Ulkokauden kävimme kuitenkin avaamassa jo pari viikkoa sitten, kun olimme leirillä Malagassa, Espanjassa. Siellä ammuntaolot olivat kuitenkin paikoitellen varsin haastavat sillä ammuntarata, jossa harjoittelimme, oli hyvin tuulinen. Pahimpina päivinä tuuli heilutti siihen mallin, että hyvä ettei pudonnut pyörätuolista. Mutta tuulesta huolimatta saimme ammutuksi ja itse asiassa tuuli oli hyväksi, sillä pääsin harjoittelemaan tuulessa ammuntaa, jota en juuri kotikentällä Suomessa pääse tekemään kentän suojaisan paikan vuoksi.

      Meillä talja-ampujilla on kaksi paikkaa Lontooseen ja meitä on kolme ampujaa, joten kyseessä on varsin terveellinen kilpailutilanne siitä, ketkä kaksi Lontooseen pääsevät. Päätös tehdään muutaman kotimaan kisan ja kesäkuun lopulla Englannissa Stoke Mandevillessa järjestettävän kisan perusteella, joten heti ulkokauden alkuun on harjoiteltava ja keskityttävä sata prosenttisesti. Kilpailukauden avaan 5.5 Kouvolassa. Kisoihin valmistautuminen ei silti juurikaan poikkea normaalista harjoittelusta, sillä esimerkiksi harjoittelumäärät ovat pitkälti maksimissa jo normaalissa harjoitusohjelmassa.

   Kesästä on siis tulossa varsin mielenkiintoinen ja kiireinen, sillä harjoittelun lisäksi ohjelmaan pitäisi mahduttaa syksyn ylioppilaskirjoituksiin valmistautuminen ja intohimoisena penkkiurheilijana jalkapallon EM-kisojen seuraaminen...

   Lopuksi toivotan kaikille hyvää kesän odotusta ja jo varmoille Lontoon lähtijöille onnistunutta harjoittelemista... Lontoossa nähdään ;)

Terveisin,

Jere