"Parasta oppia vastustajasta saa, kun pelaa niiden kanssa"

Treenailut jatkuvat hurjaa vauhtia. Blogin kirjottajat kävivät mittaamassa kuntoaan Malmö Openissa. Osa Lontooseenkin tulevista vastustajista tuli vastaan jakautuneina useisiin joukkueisiin. Monta päänahkaa tuli metsästettyä. Turnausvoitto antaa lisäpontta harjoitteluun.

Pallonkin kanssa pärjättiin kohtuullisesti. Pallo herättääkin enemmän kysymyksiä kuin riemunkiljahduksia Lontoon siintäessä jo lähellä. Nyt on huomattu, etteivät pallot kestä käytössä, vaan halkeilevat. Eräskin suomalainen herrasmies onnistui halkaisemaan kaksi palloa yhden turnauksen aikana, eikä ollut todellakaan ainoa. Eurooppalainen maahantuoja on tehnyt reklamaation pallojen huonosta laadusta tehtaalle ja tuloksena kumikuulia ei enää toimiteta koko Eurooppaan. Edellinen sarjaturnaus pelattiin taas vanhoilla mukavilla nopeilla pelivälineillä. Näinä yllätyksellisinä aikoina täytynee varautua mihin tahansa ja alkaa heittelemään kaikkea, mikä vähänkin muistuttaa palloa ja painaa noin kilon. Suomen naisten treenivinkkinä onkin sesonkiin sopivasti lumipallot.

Maajoukkuetoiminnassa on pieni hengähdystauko. mikä ei kylläkään tarkoita sitä, että meillä olisi yhtään vapaata viikonloppua. Muut turnaukset on sijoitettu sopivasti putkeen leirien väliin. Katja lähtee vielä pelaamaan tulevien vihollisten kanssa yhdessä Venetsiaan maaliskuussa. Parasta oppia vastustajasta saa, kun pelaa niiden kanssa. Täytyy ehkä itse olla esittämättä ihan sitä parasta osaamistaaan. Tosin Katja alkaa olemaan jo niin tunnettu ja legendaarinen maalipalloilun naisgurun ilmentymä, ettei piilotteluun paljoakaan ole tarvetta.

Viimeinenkin kansalaisuusongelma on joukkueestamme poistunut. Peliluvat on saatu ja viimeistään nyt alkaa kuminen taistelu kuudesta kisalipusta seitsemän pelaajan kesken. Puolustus on kaikilla kehittynyt huipputasolle. Maalintekotaito on luultavasti seuraava kriteeri, joka tiputtaa porukkaa kisakoneesta. Eipä käy kateeksi valmentajaa, koska päätöksen tekeminen on varmasti vaikeaa. Pelaajan näkökulmasta on kuitenkin todella mukavaa, että kilpailua on, sillä se pistää jokaisen yrittämään parastaan. Vielä kun flunssa-aalto hellittäisi, niin saataisiin taas terveitä kehoja pallon eteen!

Terveisin,
Kaisu ja Katja

Kirjonen: "Rennommalla" viikolla kohti Lontoota

Laskettelu on helppoa, hissi vetää ylös ja paino tuo alas! Vai onko asia sittenkään näin? Matkalla kohti Lontoota ja paralympialaisia tarvitsee kevyempiäkin viikkoja ja taukoja harjoittelusta.Olimme Henkan ja muun luokkamme kanssa Vuokatissa laskettelemassa ja hiihtämässä.

Hiihto on ainakin itselle aika rankkaa ja edes vähän nautittavaa vain tasaisilla ja laskuissa. Laskettelusta pidän kovastikin, vaikka talven ensimmäinen hissinousukin tuntui jo haastavalta. Muutaman laskun jälkeen homma alkoi tuntua mukavalta ja päässä kun ei kovinkaan paljoa järkeä löydy, niin löysimme Henkan kanssa itsemme hyppimästä kelkalla streetissä.

Nyt kun tätä kirjoitan olemme jo kotimatkalla ja reissusta on runsaastikin hyviä muistoja esimerkiksi loistavat pöytätarjoilut! Henkka on lupautunut ajamaan Nastolaan, jonne hänet jätän. Itse jatkan vielä kotiin Porvooseen. Viikonloppu menee varmasti toipuessa reissusta, ehkä kevyesti salilla käyden. Ensi viikolla taas kovat treenit jatkuu ja uudet kuviot odottaa! Valmentaja Maken kanssa hyvä työ jatkuu kohti Lontoota.

Hypyistä ja laskettelusta tulee vielä videota Henkan ja mun nettisivuille: www.tfp.fi jossa on muutenkin videoita kaikesta tekemästämme, kunten temppuja pyörätuolilla ja videoita harjoittelusta. Blogiakin välillä kirjoitamme

Terveisin:
Aleksi

Kivimäki: Lontoon paikka varmistui

Kaikki tämä raskas työ on nyt sitten palkittu Lontoon paralympiapaikalla, mikä irtosi vasta raskaan Floridan kisareissun jälkeen. Floridaan lähdettiin 15 pv. tammikuuta aamuvarhaisella ja reissu alkoikin heti aamu viideltä surullisella uutisella. Valmentajani  ja meidän muidenkin hyvä ystävämme, koulutuomari Tarja Huttunen oli menehtynyt edellisenä päivänä ja se oli shokki koko joukkueelle.

Taas reissuun lähti Karjalaisen ja minun tiimi. Katjan tiimiin kuului avustaja Tanja ja Ratsuttaja Pete, sekä minulla avustajani Sabina ja nyt oudokseltaan toisena assarina  /ratsuttajana valmentajamme A.P. Heino.
Hiljaisen ja raskaan lennon jälkeen kävi ilmi, että juuri minun matkalaukkuni oli hukassa, juuri se laukku missä kaikki ratsastusvarusteeni  ja apuvälineeni olivat . Laukkusotkun selvittelyjen jälkeen saatiin myös taistella vuokra-autosta, mikä ei nyt ihan ollut sellainen kuin piti. Lisää rahaa tiskiin ja päästiin lopulta ajamaan Miamista West Palm Beachiin isolla Suburbanilla.

Kisafiilis alkoi pikkuhiljaa kohota, kun raskaasta lennosta toivuttiin seuraavaksi päiväksi. Tallilla minua odotti lainahevonen, minkä näkemistä olinkin jännittänyt paljon. Siellähän pahin painajaiseni seisoikin karsinassa odottelemassa. Minulle oli varattu risteytysponi Sarona, n. 145cm korkea, entinen lasten kisaponi ja nykyinen Vinceremoksen tilan terapiaponi. Olin hiukka kauhuissani, varsinkin kun näin ponin ekana päivänä liikkumassa lasten superman näytöksessä. Muistutankin nyt, että vammaiskilparatsastus ja terapiaratsastus ovat aivan eri asia ja eri maailmoista. Alkoi tuntua siltä, että Lontooseen tarvittavat  pisteet jää saamatta! Sitten kaiken kukkuraksi vielä seuraavana päivänäkään minun hävinnyt matkalaukkuni ei ollut vieläkään palannut.

Ratsuani kokeilemaan päästäkseni minun oli mentävä ostamaan melkein kaikki uudet ratsastusvälineet ja kangaskaupasta tarranauhaa, kuminauhaa ja teippiä. Illalla sitten askarreltiin uusia apuvälineitä. Kun vihdoin pääsin ponini selkään, saivat uudet viritykseni hiukka kyytiä! käveleminen vielä sujui kohtalaisesti,  mutta ravi oli katastrofi! Poni pelkäsi puutteellisia apujani, piiskojani ja säntäili pää pystyssä paniikissa joka suuntaan, laukkaa tietenkin. Jäi aika huono maku, ja päiviä treenata oli enää nolla! Lisäksi avustajani Sabina oli kovassa kuumeessa, sängyn pohjalla, pois pelistä. Olin aika stressaantunut!

Torstai aamuna oli ensimmäinen startti.  Jonkin ihmeen kaupalla, maailmalla 4 ½ vrk. kateissa ollut kassini saapui  tuntia ennen lähtöä kisapaikalle, Jee! Oletinkin onneni kääntyneen. Päätettiin laittaa ponille vahvempi kuolain, eli kanget, toivoen että saisin ponin edes hieman enemmän hallintaani. Ja kun sain omat turvalliset apuvälineeni yms. tavarani, niin ponikin alkoi verryttelyssä kuuntelemaan minua.  Rata oli hyvä ja prosentteja riittävästi, vaikka ei paikallisia kisaajia voitettukaan, niin Katjan voittaminen tuntui hyvältä :)

Kisat sujuivat loppupelissä riittävän hyvin ja prosentteja laskeskellessamme viimeisinä päivinä, tulimme tulokseen että minä olisin maailman ranking viides ja Euroopan ranking 4. Lontooseen Eurooppa paikkoja oli jaossa kaksi, mutta tiedossa oli että luultavasti Afrikan kaksi paikkaa tulisivat eurooppaan, rankinglistan mukaan siis minä saisin toisen? Eli siis Suomelle kaksi paikkaa, joista Karjalainen on ratsastanut toisen, ollen maailman ranking 2.
Kotimatkalle riitti pureskeltavaa ja jännitettävää! Minulla ei ollut hajuakaan siitä milloin paikat varmistuu, ja meneekö paikkajako niin kuin oltiin ajateltu? Kotiinpaluu oli aika outoa, Suomessa oli n.50 astetta kylmempää kuin Floridassa…(ei tarvinnut enää miettiä mitkä bikinit aamulla päälleen laittaa), aikaerokin tuntui kropan joka kolkassa, varsinkaan aivot ei tahtoneet lähteä käyntiin!

Sain Karjalaiselta tiedon Facebookin kautta muutamaa päivää kotiinpaluun jälkeen illalla, että hän oli löytänyt listan että suomi oli saanut kaksi paikkaa Lontooseen! No huh, kylläpä tuli hyvä fiilis, mutta jotenkin en asiaa vielä sisäistänyt. Kun Ratsastajainliitosta seuraavana aamuna soitettiin ja onniteltiin paikasta, niin viimein tajusin että totta se on perkule! Mä tein sen, mun Tiimi teki sen, Ratsastajainliitto, Paralympiakomitea ja sponsorit ,ystävät… Me tehtiin se!

Nyt voin rauhassa keskittyä ykköshevoseni Griviksen ja muiden hevosten treenaamiseen ja itseni kehittämiseen, pistää palapelin puuttuvia paloja kohdalleen ja kerätä voimia Lontooseen, näyttääkseni tämän suomalaisen sisun voiman koko maailmalle :)

-Jaana

UCI:n päätöstä odotellessa

Kohti Lontoota mennään. Ensimmäinen kuukausi paralympiavuodesta on jo takana. Suomen parapyöräilyn maajoukkue sai ensimmäisen maapaikan Lontooseen vuoden 2010 sijoitusten perusteella. Tietoa ja varmistusta mahdollisesta toisesta paikasta joudumme odottamaan vielä parisen viikkoa.

Viime vuoden tavoitteena oli menestyä kansainvälisissä kilpailuissa riittävän hyvin, jotta toinen ja kolmaskin paikka Lontooseen saataisiin varmistettua. Teoriassa tämä olisi voinut olla mahdollista, mutta kausi on nyt takana ja pisteitä on koossa 96 ja niiden riittäminen edes siihen toiseen paikkaan on "siinä ja siinä". Kansainvälinen pyöräilyunioni, eli UCI jakaa paikat monimutkaisen laskukaavan avulla. Se, että itse laskisi pisteet ja tarkistaisi niiden riittävyyden ei onnistu, sillä karsintakriteereissä on pykälä, jossa sanotaan UCI:n päättävän rajatapauksissa paikkojen kohtalon.

Viime kausi sujui minun ja pilottini Turusen Akin osalta melko hyvin. P1-kisoista, eli ns. Eurooppa-cupin kisoista tuli sijoitukset 3., 4. ja 7., eli selkeästi lähempänä maailman kärkeä, kuin edellisellä kaudella. Myös maailmancupin aika-ajossa kuudes sija vaihtui neljänteen ja MM-kisoissa 13. sija yhdeksänteen. Käsipyöräilijä Jani Peltopuronkin kausi kulki hienosti. Sijoituksina P1-kisoista 3., 5. ja 10. Jarmo Ollankedon ja Marko Törmäsen kausi kärsi harmittavista sairasteluista ja välinerikoista. Heidän parhaaksi sijoituksekseen jäi 9. sija maailmancupin aika-ajosta.

Mikäli pisteet eivät riitä lisäpaikkoihin, edessä ovat karsintakilpailut kevään ja alku kesän aikana. Katsotaan, että kuka tai ketkä ovat riittävän kovassa kunnossa edustamaan Suomea Lontoon paralympialaisissa. Karsintakilpailuiksi on alustavasti sovittu maailmancupin osakilpailut toukokuun lopulla Roomassa ja kesäkuun puolivälin tienoilla Segoviassa.

Omalta osaltani harjoittelu ja valmistautuminen tulevaan kauteen on sujunut suunnitelmien mukaan. Kylmä ja luminen Suomi sai vaihtua joulukuun puolessa välissä kesäiseen Kanariaan. Leiristä on nyt takana melkein puolet ja kilometrejä pyörän mittariin on kertynyt mukavasti. Kotimaahan palaan 1.4. ja sen jälkeen alkaa kunnon hiominen kohti kevään ja kesän koitoksia.

Arttu Mäkinen