Mäkinen: Jännittävää odotusta

Muutamia vuosia sitten tähän aikaan laskin jo päiviä jouluun, tänä vuonna lasken päiviä johonkin aivan muuhun: Lontoon paralympialaisiin. Vuosi ei ole koskaan tuntunut samaan aikaa näin matelevan hitaalta ja kiitävän nopealta. Päiviä laskiessa tuntuu, ettei tuo kauan odotettu hetki milloinkaan koita, kun taas harjoituspäivien määrä tuntuu kiitävän ohitse aivan huomaamatta.
Paralympialaisia edeltävässä kaudessa on jotain aivan erityistä. Jokainen urheilija virittää suorituskykyään huippuunsa, jotta paras mahdollinen tulos saavutettaisiin, ja neljän vuoden kovalle työnteolla saataisiin arvoisensa palkkio. Jännitys ja innostus ovat aivan käsienkosketeltavissa.

Minun kohdallani tämä kausi on tuonut mukanaan myös muita merkittäviä muutoksia. Saatuani lukion päätökseen, oli minulla edessäni suuri elämänmuutos: muutto Turkuun valmentajani perässä. Raskaan, loukkaantumisen sisältävän, kovan opiskelun ja muuttovalmistelujen täyteisen alkukauden jälkeen olen saanut jälleen keskittyä olennaiseen eli urheiluun. Valmentajan valvovien silmien alla on uinti alkanut taas kulkea, ja uusi kaupunkikin alkaa pikkuhiljaa tuntua enemmän ja enemmän kodilta.
Tällä kaudella ensimmäinen suurempi etappi kohti Lontoon paralympialaisia olivat Oulussa järjestetyt yhdistetyt PM- ja SM-kilpailut. Saimme kisoihin kokoon suuren viisitoistahenkisen joukkueen, josta suurin osa oli vasta ensikertalaisia arvokisoissa. Oli hieno nähdä kuinka monet nuorista uimareistamme ylittivät itsensä tiukan paikan tullen, ja kuinka pystyimme joukkueena tukemaan toinen toisiamme parempiin suorituksiin – se oli joukkuehenkeä parhaimmillaan!

Omalta osaltani kisojen tulos ei ollut paras mahdollinen, vaikka kisoihin mahtui positiivisiakin yllätyksiä kuten esimerkiksi kummatkin viestiosuuteni ja henkilökohtainen 50 selkäuinti. Vaikea alkukausi oli jättänyt jälkensä pidempiin matkoihin, jotka kulkivat hieman tahmeammin. Kaiken kaikkiaan kisoista jäi kuitenkin erittäin positiivinen fiilis, sillä oikeaan suuntaan ollaan selvästikin menossa.

PM-kisojen jälkeen ohjelmassa on taas normaalia urheilijan arkea eli kovaa harjoittelua. Seuraavat isommat kisat, jollei kotimaassa käytäviä vammattomien kanssa yhdistettyjä SM-kisoja oteta huomioon, ovat toukokuussa Sheffieldissä Englannissa. Kisoista tulee varmasti erittäin kovatasoiset, sillä britit tulevat varmasti jo silloin antamaan myrskyvaroitusta tulevista kotikisoistaan. Sitä ennen kauteen mahtuu kuitenkin monta harjoitusta niin täällä kotimaassa, etelän lämmössä kuin ensi kesän kisojen päänäyttämöllä Lontoossa.

Tie kohti ensimmäisiä paralympialaisiani on siis vielä pitkä, tätä blogia kirjoittaessa tasan 310 päivää, mutta se tulee tuntumaan parilta hassulta viikolta. Niistä päivistä tulee rankkoja niin henkisesti kuin fyysisestikin, mutta samalla varmasti myös yhdet parhaimmista koko elämässäni. 

Meri-Maari Mäkinen
uimari

Mattila: Paristojen lataaminen on tehnyt hyvää

Lontoon paralympialaisiin on nyt aikaa suunnilleen vajaa vuosi. Vammaisurheilussa kiistatta aivan omassa kategoriassaan oleva tapahtuma on omassa arvostuksessanikin tietysti ylhäisessä yksinäisyydessään. Viime vuosien kaikki työ urheilun eteen voi saada kruunauksen vuoden päästä.

Tekemistä on kuitenkin vielä runsaasti jäljellä – vuosi on harjoittelun kannalta pitkä aika. Vuoden aikana kehitystä voi ja pitäisi tapahtua vielä runsaasti, jotta saavuttaisin alustavan tavoitteeni olla vähintään 100m finaalissa, optimivedolla podiumillakin.

Hämmentävästi kuitenkin voinen todeta, että edeltävän kuukauden olen valmistautunut ensi vuoden kisoihin viettämällä pitkän kauden jälkeen lomaa urheilusta. Takana on yli vuoden lähes jatkuva harjoittelu- ja kisakausi, jonka jälkeen olin fyysisesti ja henkisesti aika loppu. Paristojen lataaminen on tehnyt hyvää. Pienen breikin jälkeen olen taas huomattavasti virkeämpi ja innostuneempi harjoittelusta ja koko lajista. Tahtoa on menestyä.

Harjoittelu alkaa ensi viikolla kunnolla, lomallakin olen ollut muuten liikunnallisesti aktiivinen. Omalta kannalta mielenkiintoiseksi kauden tekee myös uuden kelaustuolin hankinta. Edeltävä palveli hyvin parisen vuotta, mutta aika rupeaa näkymään tuolin kunnossa. Kirjoittelen tätä tekstiä juuri Lontoosta, missä olin viisi päivää kelaustuolin hankkimisen merkeissä. Tehdas, josta ostan kelaustuolin, sijaitsee Lontoosta vajaan tunnin junamatkan päässä. Siellä kävin mittauttamassa uuden tuolin ja suunnittelemassa yksityiskohtia. Nopean toiminnan vuoksi saan tuolin jo ensi viikolla käyttööni.

Syksyllä tarkoitus on tehdä perustusta koko loppuvuoden harjoittelulle. Kovan peruskuntokauden jälkeen pystyn treenaamaan kovaa loppukauden, jonka toivon näkyvän myös ensi kauden ajoissa. Pari kymppää pitäisi onnistua pudottamaan, ja optimiolosuhteissa sitäkin enemmän.

Alkutalvella on ehkäpä koko vuoden rankin ajankohta. Menen harjoittelemaan Etelä-Afrikan Potchefstroomiin kuukaudeksi Leo-Pekka Tähden kanssa. Siellä kuukauden aikana vuorossa on hyvin raakaa treeniä, jonka avulla uskon kehittyvän vielä runsaasti. Samalla uusi kelaustuoli joutuu todelliseen tulikokeeseen.

Ensi vuonna kevät menee harjoittelun parissa lähinnä Suomen maalla. Treenin ohella olisi sivussa myös tarkoitus saada opiskelujakin aikaiseksi. Ottaen huomioon kuitenkin Lontoon kisojen tärkeyden itselleni, uskon opintojen jäävän hieman sivuraiteille. Sitä kerkeää myöhemminkin.

Ensi kesänä on tietenkin vielä kisakausi ennen Lontoon paralympialaisia, missä edeltävien vuosien vaivannäkö sitten näyttää merkkejään. Kaiken mennessä putkeen voi juuri ennen Lontoota olla hyvien kisasuorituksien jälkeen luottavainen h-hetkellä. Silloin kaikki on omasta itsestään kiinni.

Esa-Pekka Mattila

T-54 luokan pyörätuolikelaaja